Metsätavoitteita 1

Suomen Luonnonsuojeluliitto SLL julkaisi metsätavoitteensa (https://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/tavoitteemme). Hyviä ovat, vaikken kaikista olekaan samaa mieltä. Muutama kommentti:

SLL haluaa suojelualueita lisää, Etelä-Suomeenkin vähintään 17 prosenttia metsäalasta. Heikentyneitä elinympäristöjä pitää ennallistaa ja vähittäin siirtyä jatkuvan kasvatuksen metsänhoitotapaan.  

Tavoitetta ei sovi kertaheitolla tyrmätä. Vastaväittäjän perusteet – teollisuuden puuhuolto, rahan vähyys tai metsänomistajien omistusoikeus – voivat olla esittäjälleen vaikka kuinka sydämenasioita, mutta jos lähtökohdaksi otetaan suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, pitää Luonnonsuojeluliiton puhua juuri siitä. 

Tavoitteiden lausumisen ja niihin pyrkimisen välillä on eroa.  Mistä SLL löytää kumppanit, joiden kanssa valtakunnan asiat saadaan sen haluamalle mallille? Ainakin tavoitteiden laadinnassaan näyttää liitto toimineen varsin suppeassa seurassa, ilman niitä tahoja, joiden työksi päämääriin pääsy kenties tulee.  Jonkun pitää tehdäkin jotain. Toivottavasti varsin pian saamme toimenpideohjelman, jossa kerrotaan kuka tekee, mitä tekee, kuka maksaa kuinkakin paljon, ja kuka pokkaa rahat. 

SLL esittää hakkuiden yhteyteen perittäväksi luonnonsuojelumaksua, jolla aiheutuvaa haittaa luonnolle kompensoidaan, suojelualueita lisäämällä. Menettely on käänteinen METSOn kokeiluvaiheen luonnonarvokaupalle. Siinä metsänomistajaa palkittiin, kun hän antoi metsänsä kehittyä suojelullisesti arvokkaammaksi, taloudellisesta tuotostaan tinkien. Nyt esitetään metsänomistajalle (hän sen puutavaran hinnassa kuitenkin huomaa) maksua metsän luontoarvon heikentämisestä.  Pedagoginen ongelma: Pääseekö tulokseen paremmin kannustamalla kuin rankaisemalla?

Yleisen edun tarvitseman rahan perimiseen on jo olemassa verotus. Sen lisäksi metsänomistajan sopii tukea hakkuittensa yhteydessä vaikkapa Luonnonperintösäätiötä. Odotan, että puunostajan sopimuslomakkeeseen tulee sitä tarkoittava rasti.

Liiton tavoin pidän tökerönä, että julkisin varoin metsänomistajille tarjotaan vain jaksollista kasvatusta markkinoivia kuviokarttoja, hoito-ohjeita ja tukirahaa. Liiton näkemys siitä, että puuntuotantoelinkeinon tukemisen sijaan pitää tukea yleistä etua, mm. maisema-, virkistys- ja luontoarvojen säilymistä, on oikea. Väitän kylläkin, että luontoarvot saadaan parhaiten säilymään kertomalla omistajalle luontoarvoista ja luottamalla hänen vastuuntuntoonsa. Joku luontokohde kärsii, mutta löytyy yhtä lailla metsänomistajia, jotka ilomielin suojelevat metsänsä luontoarvoja lakikirjan ja metsäpoliisin määräyksiä laajemminkin. Aivan keskeinen vastuu asiassa on metsäpalveluiden toimittajilla.

Olen jossain määrin myönteinen jatkuvan kasvatuksen metsänhoidolle, mutta ihan kaikkea siitä ei vielä ole nähty. Avohakkuualueiden tilalle voi tulla koko metsätilan harsinta viidentoista vuoden välein isoin mahdollinen hakkuukone aina kookkainta puustoa päin ohjaten. 

Tällä hetkellä näyttäisi talousmetsien luonto säilyvän parhaiten alhaisten puutavaranhintojen ja pienten omistusyksiköiden ansiosta. Parinkymmenen hehtaarin metsälöstä tykätään paljon enemmän sillään kuin tehotuotannon mylläämänä. Perheen tulot on joka tapauksessa hankittava muualta. Toivon Luonnonsuojeluliitolta tukea sellaisia veromääräyksiä tms. vastaan, joilla virallisen metsänomistamisen kaidalta tieltä poikenneet pannaan metsineen valtion suunnitelmatalouden määrittämään järjestykseen. 

Raimo Hakila

kuva Nora Albrecht

Metsänomistajien luontoverkoston vuosi 2018

Hankkeen tämän vuoden rahoitus on jälleen saatu ja minun työpestini jatkuu. Tähän viimeiseen kokonaiseen hankevuoteen tulee mahtumaan paljon kaikenlaista toimintaa. Perinteiseen tapaan aiomme järjestää erilaisia, mahdollisimman monipuolisia retkiä. Tavoitteena olisi järjestää yhteistyöretki jonkin luonnonsuojelujärjestön kanssa, sekä retki erilaiseen, luontoarvoja painottavaan yhteismetsään. Tänä vuonna on myös runsaasti yhteistyötä Siikaisten kunnan kanssa, joten yksi retki suuntautuisi todennäköisesti Siikaisiin. Tälle retkelle olisi tarkoitus saada Näiden lisäksi järjestämme kosteikkoretken ja retken verkostolaisen metsään. Vuoden lopussa olisi luvassa luentotilaisuus, josta lisätietoa lähempänä kyseistä ajankohtaa.

Haemme näkyvyyttä erilaisten tiedotuskanavien kautta, facebook ja metsänomistajien luontoverkosto -ryhmä näistä tärkeimpänä. Jatkamme blogipostauksia ahkerammin mitä viime vuonna.

Vuoden 2018 aikana tuotamme sähköisen julkaisun Metsonpolkuun. Julkaisussa esittelemme yhdistystä ja hanketta. Julkaisun pääpainona tulee olemaan erilaisten metsänomistajien ääni.

Siikaisten kunta teettää metsäsuunnitelman metsänhoitoyhdistys Karhulla ja me olemme yhteistyössä Karhun kanssa tekemässä maisemaselvityksiä kunnan metsäpalstoista. Kunnalle on taloudellisen tulon lisäksi tärkeää luonnon vetovoimatekijät, joten metsäsuunnitelmassa on mahdollista huomioida luonnolle ja virkistykselle tärkeät kohteet.

Erilaiset katselmukset verkostolaisten metsiin jatkuvat.

hanketyöntekijä Nora Albrecht

Hankesuunnitelma vuodelle 2018

Toimintatapa

Vuonna 2018 verkosto laajenee ja retkeilytoiminta jatkuu edelleen. Saadaan alustavaa käsitystä siitä, miten metsäluonnon vaaliminen ja hoito ja metsätalouden harjoitus toimivat yhdessä, miten luontoarvot kehittyvät ja miten ne paikallisesti heikkenevät. Pystytään näkemään yksityiset metsänomistajat metsäluonnon suojelun yhtenä toimijana METSO-paletissa. Saadaan kokemuksia, miten puunostajat ja metsäurakoitsijat reagoivat omistajan luontopainotuksiin ja miten metsäala kehittyy huomioimaan ne.

Luontoverkoston toiminta on metsänomistajien keskinäistä ja tasa-arvoista vertaistoimintaa, luottamuksellista ja ilmaista. Omistaja saa metsäänsä koskevia tietoja, mutta päättää painostamatta, miten niitä käyttää.

Luontoverkoston laajeneminen

Tavoitteeksi asetetaan, että Luontoverkostoon liittyy viisikymmentä uutta metsänomistajaa.  Ilmoitettujen metsien pinta-ala kasvaa 2500 hehtaarilla. Verkostossa olevia metsänomistajia vuoden lopussa olisi täten 200 ja metsiä 5000 hehtaaria.

Tavoitteeksi asetetaan, että luontoarvoraportointien kokonaisala kasvaa 3500 hehtaariin. On luultavaa, ettei kaikilla hankkeen loppuvaiheessa verkostoon ilmoitetuilla metsähehtaareilla ehditä retkeilemään ja selvittämään metsien luontoarvoja siinä mitassa kuin maallikkotaidoin ja -asentein on mahdollista. Hankkeen vetäjä Koppelo-yhdistys jatkaa Luontoverkoston toimintaa ja metsäretkeilyjä vapaaehtoisvoimin.

Tavoitellaan Luontoverkostoon metsänomistajia, joiden metsän naapurissa on pysyvästi suojeltavaksi perustettu kansallispuisto, suuri luonnonsuojelualue tms. Tutkitaan, millaisia positiivisen yhteistyön mahdollisuuksia yksityisen metsätalouden harjoittajan ja suojelualueen hallinnoijan välillä on – ja myös, mitä riskejä ja epävarmuuksia lähinaapuruudesta koetaan.

Raportointijärjestelmän kehittäminen

Keskeinen työkalu talousmetsän luontoarvojen kirjaamiseen on metsään.fi -verkkopalvelu, jonka aineisto muodostuu vuosikymmenet virkatyönä kerätystä maastotiedosta ja uudemmasta laserkeilaukseen ja tietokoneanalyysiin perustuvasta kaukokartoitusdatasta. Hakkuista ja kemeratöistä saatava metsävaratieto päivittyy palveluun. Vasta löydetyt arvokkaat luontokohteet kirjataan, jos metsänomistaja niistä raportoi.

Ensimmäisen Luontoverkostohankkeen toimintavuoden aineisto muodostaa pohjan, jolta talousmetsien luontoarvoista ja niiden muutoksista raportoimista voi alkaa kehittää. Vuonna 2017 alkanutta kehitystyötä jatketaan Metsäkeskuksen kanssa.

Metsäteollisuusyhteistyö

Suunnittelu, ennakkovalmistelu, luontoarvojen ennakkoselvitys ja huomioiminen itse töissä voivat huonosti suunniteltuna merkitä kustannuslisiä ja kitkaa asiakassuhteissa, parhaimmillaan tulla osaksi hyvää metsäbrändiä. Metsäyhtiöt haluavat näyttää vastuullisuuttaan ja kehittävät siksi yhteistyötä luontovastuullisten metsänomistajien kanssa. Hanke pyrkii yhä vuonna 2018 avaamaan keskusteluyhteyden metsäyhtiöiden kanssa selvittääkseen, millaisia mahdollisuuksia töiden suunnittelussa ja toteutuksessa on luontoarvojen huomiointiin ja luontoarvotiedon päivittämiseen metsään.fi –sivuille.

Yhteistyö Riistakeskuksen kanssa

Riistametsänhoito on osoittautunut yhdeksi mielenkiinnon kohteeksi metsänomistajien parissa. Riistan elinympäristöjen huomioiminen on myös osa monimuotoisuuden lisäämistä. Täten aiomme huomioida myös tämän ulottuvuuden vuonna 2018 järjestettävillä retkillä ja tilaisuuksissa. Voisimme tehdä yhden retken esimerkiksi perustetulle riistakosteikolle.

Vesistöjen rehevöityminen ojitusten seurauksena.

Retkillä tarkastellaan ojitusten vaikutuksia erilaisilla kohteilla ja pyritään löytämään ratkaisuja esimerkiksi virtaamista rajoittamalla.

Metsän luontoarvojen säilyminen omistuksen muuttuessa

Hanke on tavoittanut metsänomistajia, jotka ovat siirtäneet tai lähivuosina aikovat siirtää metsänsä omistuksen ja hallinnan perilliselleen tai perillisilleen. Osallistutaan prosessiin omistajien luvalla, kuullaan eri osapuolten näkemykset metsän luontoarvoista ja selvitetään, millaiset velvoitteet, mahdollisuudet ja asenteet uudella omistajalla on niiden säilyttämiseen.  Vuonna 2017 alkanutta sukupolvenvaihdoksiin liittyvää kokemuksien kartoitusta jatketaan vuonna 2018.

Hankkeen julkaisu

Hankkeen puitteissa tehdään sähköinen julkaisu vuoden 2018 aikana ja se julkaistaan Metsonpolku –sivustolla.

Viestintä

Blogin ylläpito jatkuu.  Keskustelu sähköisissä verkoissa ja kentällä jatkuu avoimena, kiivaana ja hyväntahtoisena. Valmistetaan ja tarjotaan artikkeleita ammattilehtiin. Hankkeen yleisöretkille kutsutaan yleis- ja ammattimedian edustajia.

Metsän ja luonnon hyvinvointivaikutuksista

Viime viikolla olin yhdessä metsäseminaarissa Kankaanpäässä. Tilaisuuden järjestivät Suomen metsäkeskuksen Lounais-Suomen metsäekosysteemipalvelut -hanke, Satakunnan ammattikorkeakoulun Green Care tiedonvälityshanke sekä Metsänhoitoyhdistys Karhu. Tilaisuudessa luennoitsijoina toimivat alustajan, Tapio Nummen lisäksi Minna Uusiniitty-Kivimäki -Green Care- toiminta, Eira-Maija Savonen -metsän hyvinvointivaikutukset, Terttu Hermanson -hyvinvointia Geoparkista, Sirkka Riitahuhta -Kurkikorpi, Metsänhoitoyhdistysten roolista Jouni Peltoniemi (Mhy Karhu), Sanna Herttua -Metsien terveysvaikutukset, esimerkkinä havupuu-uutejuoma.

Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset ovat jo tovin olleet esillä, ja monille ihan itsestään selvä asia ilman sen suurempia tutkimuksia, koska moni kokee asian ihan henkilökohtaisesti. Peilaan tekstissäni Eira-Maija Savosen esitelmää omiin kokemuksiini ja pohdintoihini. FM Eira-Maija Savonen on Metlan entinen, jo eläkkeelle jäänyt, tutkija, jonka asiantuntemus on keskittynyt metsäpuiden siemenhuoltoon, siemenviljelysten geneettiseen toimivuuteen, simenviljelyssiemenen laatuun ja fysiologiaan sekä siemenet bioindikaattoreina. Esitelmässään hän keskittyi siihen, millaisia fysiologisia vaikutuksia metsällä on ihmiseen, esimerkkinä Japanissa tehdyt tutkimukset. Japanissa metsän terveysvaikutukset ovat tunnettu jo pitkään ja siellä onkin käytössä ”Forest Bathing” niminen hoitomuoto. Esim. https://link.springer.com/article/10.1007/s12199-009-0086-9 ja https://yle.fi/uutiset/3-8157947 . Aihe jäi jostain syystä pyörimään mieleeni ja tässä kirjoituksessa aion hieman koota ajatuksiani.  

Monissa tutkimuksissa metsässä liikkumisen on todettu laskevan verenpainetta https://yle.fi/uutiset/3-9548399 ja http://www.metla.fi/metla/esitteet/hanke-esitteet/forhealth-suomi.pdf . Erityisesti miljoonakaupungeissa eläville ihmisille luontokokemukset ovat merkittävässä osassa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Jos vaikka ajatellaan Suur-Tokiota, jonka koko alueen asukasluku on 36 094 000(2010). Alueen pinta-ala on 13 500 km²(vertaa Suomen pinta-ala 338 424 km² ja Japanin kokonaispinta-ala 377 962 km²), joten se on myös pinta-alaltaan yksi maailman suurimmista kaupunkialueista. Tämän kaupunkialueen asukkailla ei ole ihan samanlaista pääsyä luontoon ja metsään, kuten meillä suomalaisilla. Oikeastaan on vaikeaa edes käsittää kaupungin laajuutta ja sitä millaiset kaupungin lähialueet ovat. Tokiossa on elänyt jo useampi sukupolvi niin, ettei aitoa luontoyhteyttä välttämättä enää ole ollut. Enkä nyt puhu hoidetuista puistoympäristöistä, vaan lähes koskemattomista metsistä. Japanissa mielenterveyden ongelmat ja itsemurhat ovat iso ongelma (Japanissa on maailman kahdeksanneksi korkein itsemurahaluku(2006). Ykkösenä on Liettua(2008)). Japanin Aokigaharan itsemurhametsä on maailmanlaajuistesti kuuluisa.

Lehtimetsävyöhyke on ollut otollista maanviljelylle ilmastonsa ja maaperänsä takia, joten alueet ovat olleet tiheästi asuttuja jo pitkän aikaa. Juuri tämän vuoksi varsinaisia luonnonmetsiä ei juurikaan ole.  Metsät ovat olleet metsänhoidon piirissä jo pitkään ja ne ovat käytännössä puupeltoja. Vaikka Japanin pinta-alasta on metsää 61,8%, pitää katsoa metsää kokonaisuutena, ei vain puuston määrää. Suuret alueet ovat raivattu pelloiksi, laitumiksi ja asuinalueiksi pysyvästi. Japanissa on puupulan vuoksi istutettu paljon metsää 50 vuotta sitten.  Näistä istutusmetsistä on kuitenkin seurannut seuraavanlaisia ongelmia; http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/kestava_kehitys/2015-06-12/Yll%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4-ymp%C3%A4rist%C3%B6haitta-Japanissa-30--metsist%C3%A4-h%C3%A4irik%C3%B6i-luontoa-3323624.html.

Japani on kaikin puolin hyvin erilainen maa Suomeen verrattuna historialtaan, sekä kulttuuriltaan että maantieteellisiltä-, ja luonnonoloiltaan. En ole koskaan käynyt Japanissa, joten täytyi itselleen ihan hahmottaa maan moninaisuutta. Japaniin kuuluu neljä pääsaarta, joista Hoshu on saarista suurin. Saarella asuu noin 80% koko maan asukkaista. Alue on tärkeä Japanin maataloudelle ja teollisuudelle. Tällä alueella sijaitsee myös Tokio. Hokkaido on saarista toiseksi suurin. Saaren koosta huolimatta, saarella asuu vain 5% Japanin asukkaista. Suurin osa saaren pinta-alasta on metsän peittämää vuoristoa. Alue on siis täysin erilainen verrattuna Hokkaidoon. Kyushu on toiseksi pienin pääsaarista ja sillä asuu 12% japanilaisista. Saaressa on suuria teollisuuskaupunkeja. Shikoku on pääsaarista pienin. Siellä’ asuu vain noin 3% Japanin asukkaista. Suurin osa saaren pinta-alasta on vuoristoa.

Vaikka olemme monella tavalla erilaisia Japaniin ja japanilaisiin verrattuna. Olemme silti kaikki ihmisiä. Ja ihminen on hyvin tiivisti osa luontoa. Ihminen on ollut nykytietämyksen ja uusimpien tutkimusten mukaan nykyihminen noin 300 000 vuotta. Maata taas on alettu viljellä vaiheittain noin 9000 eaa. Teollistuneessa yhteiskunnassa ihminen on elänyt vasta 200-300 vuotta. Tätä historiaa katsottaessa tulee ymmärtää se, että emme ole vielä sopeutuneet nykyisenkaltaiseen suorituskeskeiseen, hektiseen elämään, joka on täynnä aistiärsykkeitä. Uskallan väittää, että monet ihmisten mentaaliset- sekä fyysiset terveydelliset ongelmat johtuvat siitä että elämme ”vääränlaista” elämää suhteessa siihen millainen biologiamme on. Olemme siis käytännössä vielä ”luolaihmisiä”, mutta meillä ei ole enää sellaisen elämän haasteita, varsinkaan suurissa kaupungeissa. Kaipaamme juuria, kaipaamme maata, koska maa on meissä.

hanketyöntekijä Nora Albrecht

Pohjois-Savon maisemissa, Rautavaara

Tein yhdistetyn huvi- ja työmatkan Pohjois-Savoon, ensin Rautavaaralle ja sitten Kiuruvedelle. Ensimmäisiä huomioita oli tietysti maiseman erot Satakuntaan verrattuna. Varsinkin Rautavaaralle mentäessä maisemat muuttuivat kumpuileviksi ja harvaan asutuiksi. Ohi vilahteli metsää, metsää, järvi ja lisää metsää. Lähdin keskiviikkona 12.7. ajelemaan ja ensimmäisen yöni vietin Rautavaarassa Keyritynniemen laavulla todella erämaisissa tunnelmissa.

Vettä oli satanut koko päivän ja sade jatkui vielä yölläkin. Hyttysverkko osottautui korvaamattomaksi, koska hyttysiä ja polttiaisia riitti. Tosin pienet polttiaiset pääsivät verkon raoista sisään unta häiritsemään. Käki kukkui pitkin yötä. Aamulla sade oli lakannut. Aurinko paistoi, korppi raakkui ja järvenselällä ui kuikkapari. Keräsin tavarani ja suuntasin kaupan kautta Rautavaaralla asuvan Parviaisen perheen luo. Rautavaaran keskustassa huomio kiinnittyi ikääntyneisiin ihmisiin, erityisesti vanhoihin miehiin. En nähnyt keskustassa ainuttakaan nuorta henkilöä, lukuunottamatta kaupan henkilökuntaa. Rautavaara onkin Pohjois-Savon köyhimpiä ja ikääntyvimpiä kuntia. Kunnan väestökehitys on ollut poikkeuksellisen laskeva maa- ja metsätalouden työpaikkojen vähenemisen myötä.

Molemmat Juri ja Hanna Parviainen ovat kotoisin Rautavaaralta. Omistamansa tilan maat ovat alunperin olleet Jurin papan, jolle maat on lohkottu sotien jälkeen. Vuonna 2014 Parviaiset lunastivat 35ha maat itselleen ja asuvat tällä hetkellä metsiensä keskellä. Vastaanotto oli savolaiseen tapaan lämmin. Joimme ensin kahvit ja puhelimme vähän taustoista. Tämän jälkeen lähdimme tekemään kierrosta maastossa. Parviaislla on ajatuksena toteuttaa jatkuvaa kasvatusta, eli heidän metsissään ei tultaisi tekemään enää päätehakkuita vaan vain poimintahakkuita, joissa valikoidaan kaadettavat puut.

Yhden pienen, vajaan hehtaarin alan he ovat hakanneet mäntykankaalta. Osa metsistä on vielä melko nuorta taimikkoa, mutta paikoin, varsinkin Keyritynjoen varrella on lähes koskematonta lehtometsää. Jurin isä on joskus -80 luvulla traktorilla hakenut muutamia puita, mutta nekin jäljet ovat jo lähes kadonneet. Lampaita on Jurin papan aikana laiduntanut jokirannoilla ja niemissä, näistä ajoista jäljellä oli muutamia lähes maatuneita aidanseipäitä. Muutamissa kohdissa kosteikoita oli joskus yritetty ojittaa ilmeisesti ihan lapiolla, mutta vanhat kaivannot olivat lähes umpeen kasvaneita. Rantalehdoille on haettu METSO -suojelua, mutta ne ovat olleet liian pienialaisia. Alueet saavat kuitenkin olla sellaisenaan ja omaehtoisesti suojeltuina. Keyritynjoen rantalehdot jatkuivat vielä rajanaapurin, Tornatorin puolella. Jurilla ja Hannalla onkin haaveissa ostaa jatkossakin lisää metsää.

 

Vanhaa ojauomaa oli vielä hieman nähtävissä.

Tästä on 80 -luvulla ajettu traktorilla.

Keyritynjoki

Lahoa pysty- ja maapuuta oli paljon. Erityisesti lehtipuita.

Lehtokuusama

Juri ajaa työkseen tukkirekkaa, joten hänelle metsäasiat ovat hyvin tuttuja. Molemmille on tärkeitä metsän muutkin arvot, kuin vain puuntuotanto. Hanna odottaa kovasti, että metsiin alkaisi nousta sieniä. Marjastus ja sienestys ovat tärkeitä asioita, samoin paikan historia ja sukupolvien jatkumo.

-hanketyöntekijä Nora Albrecht

Siikaisten retki

Perheeni kera saavuimme Hirvinevaan jo hieman aikaisemmin katsomaan että paikat on kunnossa. Mukana oli isäni Mikael Albrecht, isän vaimo Irene Albrecht os. Aronson ja siskoni Marika Albrecht poikansa Emilin kanssa. Mikaelin kanssa menin ennen kymmentä ohjastamaan ihmisiä perille ja parkkiin. Metsätie eräkämpälle on sen verran huonossa kunnossa, että ihan tavallisella autolla ei perille pääse. Eräkämpällä oli kahvit ja voileivät, sekä vapaata keskustelua. Retkellä olikin ihan mukavasti osallistujia eli 22 henkilöä. Pääsääntöisesti osallistujat olivat jo mukana olleita aktiivisia verkostolaisia, mutta myös muutama uusi kasvo oli mukana. Ennen kierrokselle lähtöä Mikael kertoi hieman taustastaan ja motiiveistaan metsänomistajana. Isäni on -95 ostanut pakkohuutokaupatun 25ha tilan äitini kanssa. Ostopäätöksen ratkaisi oikeastaan valtava ainakin 300 vuotias pihapiirin mänty. Meitä voisi siis luonnehtia kaupunkilaismetsänomistajiksi, joille metsä on ennen muuta virkistyksen lähde. En kuitenkaan sanoisi meitä passiivisiksi metsänomistajiksi, koska monipuoliset metsäasiat kiinnostavat ja metsässä, sekä omalla tilalla että muutenkin, tulee vietettyä paljon aikaa.

Nykyinen eräkämppä on rakennettu navetan perustusten päälle. Vanhasta Hirvinevan tilan rakennuskannasta ei ole jäljellä kuin riihi.

Retken teemana oli metsän itseisarvo ja siihen liittyvä henkinen aspekti sekä monipuolinen luonnon huomioiminen. Perheelleni tuo pienehkö 25ha metsätila on ihan ensimmäiseksi levon paikka. Stressaantuneena siellä mieli lepää, varsinkin kun eräkämpän saunassa saa kunnon löylyt metsässä kulkemisen päälle. Mikaelin puheenvuoron jälkeen Koppelo ry:n puheenjohtaja Reijo Rimpelä lausui muutaman sanan ja lopuksi minä viritin ihmiset tunnelmaan rummuttelemalla hetken shamaanirumpua.

Kierroksella kuljimme hyvin haastavassa maastossa. Ensimmäiseksi suuntasimme katsomaan Tapaninpäivän myrskyn tuhoja iäkkääseen kuusikkoon. Tilalta kaatui lähemmäs 150 kuusta. Tuhoa edesauttoi naapurissa juuri suoritettu päätehakkuu. Tuolloin perheessä oli sellainen tilanne että kukaan ei jaksanut runkoja hakea pois tai muuten asiaa hoitaa. Niinpä kuuset ovat yhä edelleen sijoillaan ja tietysti jo hyvässä lahoamisvaiheessa. Tämä tietysti kirvoitti monenlaistakin mielipidettä. Puut ovat lahotessaan tarjonneet ravintoa ja elinympäristön monille eliöille. Ihmissilmään näky ei tietysti ole kovin mukava, eikä varsinkaan jos ajatellaan puun tuotannollisia näkökulmia. Meidän mielestämme metsä saa kuitenkin olla sellaisenaan. Pikkuhiljaa maatuvien runkojen lomasta alkaa nousta uusia taimia. Lahoavat kuuset tarjoavat ravintoa myös uusille taimille.

Tilalla ei ole meidän aikanamme tehty metsätöitä, lukuunottamatta polttopuiden tekoa omiin tarpeisiin ja ihan alkuvuosina Mikael istutti jonkin verran kuusta vanhoille peltoaloille. Mutta luonnolla on tapana ottaa takaisin omansa, jos ei ihminen siihen liikaa puutu. Istutetuille kuusentaimille kävi huonosti, kun majavat päättivät pesiä ojan varrelle. Hyvin nopeasti vanhan suon pohja on muuttunut kosteaksi. Alunperin peltoalat ovat siis olleetkin suota, sittemmin ojitettu ja muutama sata vuotta ovat ehtineet olla peltona.

Raivattua vanhaa suota, joka on tosin jälleen muuttumassa suoksi.

Oli puhetta myös suojelusta. Omaehtoista suojeluahan tilalla on jo toteutettu, mutta suojeluohjelmaankin tilan maita voisi saada. Hirvinevassa olisi hyvin moniakin suojelun arvoisia kohteita jo pelkästään euroopanmajavan takia. Tosin elämää ei sillä rintamalla ole näkynyt enää pariin vuoteen. Kosteikkoprojektista olen haaveillut aika tavalla, vaikka isäni ei ole ajatuksesta vielä innostunut. Markus Nissinen vahvisti ajatukseni toteamalla että tänne sopisi kosteikko.
Mukana retkellä oli mukava asiantuntijakaarti, luontokartoittaja Esa Hankonen, riistakeskukselta Antti Impola, MTK:ta Markus Nissinen ja Metsäkeskukselta Jarmo Uimonen.

Kuvassa vasemmalla Koppelo ry:n puheenjohtaja ja hankevastaava Reijo Rimpelä. Keskellä hankeavustaja Raimo Hakila.

Lopuksi palasimme eräkämpälle, jossa siskoni Marika oli paistanut meille makkarat. 

-hanketyöntekijä Nora Albrecht

Kutsu Leväsjoelle Siikaisiin