Asiaa metsästä, metsäsuhteesta, tuhlailusta ja vähän muustakin.

Metsäsuhde…

Suomalainen voi elää elämäänsä vallan mainiosti ilman minkäänlaista kosketusta metsään. Siitäkin huolimatta, että metsäluonto on suhteellisen lähellä suurempiakin kaupunkeja. Tämä on jollain tapaa hyvin huolestuttavaa. Miten voi kunnioittaa tai olla huolissaan sellaisista asioista, jotka eivät ole lähellä omaa elämää?  Muutos metsä- ja luontosuhteessa on tapahtunut ihan muutamassa sukupolvessa. Erkaantumista on tapahtunut kahdella tavalla, joko halutaan inhimillistää luonto ja haluttaisiin suojella hyttysetkin. Toisaalta on myös hälläväliä asenne, ja ihmiset, joita ei pätkääkään kiinnosta miten luonto voi. Tästä huolimatta on tapahtunut myös jonkinlaista uutta heräämistä suomalaiseen mytologiaan ja luonnonuskoon, johon metsä vahvasti liittyy. Suomalaista muinaisuskoa käsitellään esimerkiksi dokumenttielokuva Ukonvaajassa http://www.helomedia.fi/ukonvaaja/ tai  Ylellä esitettävässä sarjassa urbaaneista luontoretkeilijöistä. Metsien kätkemä http://areena.yle.fi/1-2883126

Kantokääpä, joka pölläytteli itiöpilviä. Kuva Nora Albrecht

Pieni lippaluola. Kuva Nora Albrecht

Huolestuttavaa on myös se, miten moni ihminen jollain tapaa pelkää metsää ja sen eläimiä. Ihminen pelkää sitä, mitä ei tunne tai hallitse. Henkilökohtaisesti metsä on lapsesta asti ollut rauhoittumisen ja seikkailun paikka. Ei voi kuitenkaan olettaa, että kaikki vanhemmat veisivät lapsiaan metsään, ja opettaisivat asioita metsäluonnosta. Miten siis tulevien sukupolvien metsäsuhde kehittyy? Onneksi varhaiskasvatuksen ja koulun opetusohjelmiin kuuluu metsässä ja luonnossa retkeilyä.

Tyttären kanssa metsäretkellä. Kuva Nora Albrecht

Metsäterapiaa…

Metsän ja luonnon vaikutusta terveyteen on tutkittu jonkin verran. On todettu, että metsässä kulkeminen auttaa masennukseen ja stressiin. Metsällä on siis ihmiseen hyvin rauhoittava vaikutus. Japanissa tämä asia on tunnustettu jo hyvin pitkään, ehkä Suomessakin, mutta täällä se on ollut itsestäänselvyys, kun taas Japanissa siitä on tullut muoti-ilmiö. Asia saattaa liittyä siihen, että Japani on äärimmäisyyksien maa. Siellä on äärimmäisen hieno ja monimuotoinen luonto, mutta myös äärimmäisiä ympäristöongelmia. Metsän kunnioitus on niin suuri, että japanilaisia turisteja matkustaa Suomeen hakemaan metsäterapiaa. Esim. http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-2000001056394.html

Seiskarinkoirani Nero karpalosuolla viime syksynä. Kuva Nora Albrecht

Tuhlailua…

Huomasin tuossa eräs päivä, tyttäreni kaverin lahjaa paketoidessani miettiväni, mikä määrä puuta, energiaa ja kemikaaleja on käytetty sen lahjapaperin valmistamiseen. Sitten se kääräistään lahjan päälle, se on hetken siinä, revitään pois ja laitetaan roskiin, vaikka toiset onneksi kierrättävät lahjapapereita. Toinen asia on ilmaisjakelu. Se on aivan sama, onko postilaatikossa ”ei ilmaisjakelua” -lappu, se sama määrä materiaalia tuotetaan joka tapauksessa. Ihminen tuhlaa metsää asioihin, joita ei ihan oikeasti edes tarvittaisi. Ja tämähän ei rajoitu pelkästään metsään, vaan moneen muuhunkin asiaan, kuten pakkausmuoveihin. Kuinka moni pysähtyy omassa elämässään miettimään näitä asioita?

Entä, millainen suhde sellaisella metsänomistajalla on metsäänsä, joka ei välttämättä koskaan ole käynyt palstallaan, ja ulkoistaa metsän hoidon? Kuinka moni metsänomistaja miettii, mihin oman metsänsä puita käytetään? Mikä on tuotettujen hyödykkeiden elinkaari ja kestävyystase? Mitä muita arvoja metsästä voi löytyä, kuin vain tukkipuuta?

hanketyöntekijä Nora Albrecht 

Metsän kuutiot on mitattu, kiitos vain. Mistä saisi luontotietoa?

Suuri osa meistä myy puuta säännöllisesti ja hoitaa metsää tavoitteenaan, että myös jälkipolvet saavat metsästä tuloa. Hyvä niin. Talousmetsä on ihan lain voimalla määrätty antamaan kestävää tuottoa (sanaa ”puu” ei muuten lain tarkoituspykälässä mainita), ja hakkuuoikeuksia myydessään tuottaa toimeentuloa monelle muullekin.

Laissa lausutaan myös tavoite säilyttää metsäluonnon biologinen monimuotoisuus. Luulisi, että omistaja, joka haluaa sen toteutuvan juuri omassa metsässään, olisi ihan yhtä kannustavan palvelun piirissä kuin hakkuumahdollisuuksiaan hyödyntävä metsänomistajakin. Eipä ole, sen puolen palvelu on lähes loppunut.

Talousmetsistä tietoa jakaa Suomen metsäkeskuksen toimittama metsään.fi -palvelu, joka kertoo omistajalle kuutiot, hakkuurästit ja varsinkin, montako euroa saisi, jos leimikon myisi. Luontoarvoista kerrotaan, jos tilalta lain tarkoittamia kohteita on löytynyt. Jos ei, muistutetaan toki, että luontoarvot ovat tärkeitä.

Kuutioita mittaavat myös hakkuukoneet ja palvelujaan tarjoavat metsäfirmat. Luontoarvojen verkkoon lataamiselle ei ole kaupallista perustetta. Siinäpä metsäkeskukselle työsarkaa, palvella metsänomistajaa asioissa, joissa muut eivät häntä palvele.

Metsänsä puustotiedoista on monikin omistaja löytänyt virheitä. Arvelen, että tekniikka kehittyy ja kuviotiedot vähitellen saadaan kutakuinkin oikealle tolalle. Enemmän huolestuttaa, että monet lain tarkoittamat metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt eivät ole tietopalveluun löytäneet, eikä juuri ole näkyvissä, että asia äkkiä korjaantuu. Nykyisillä julkisen palvelun varoilla ei metsissä laukata, enkä oikein usko, että uhanalaisen lajin esiintymän voisi löytää laserkeilauksella.

Ongelmasta on päästy näppärästi määräämällä, että vaikka liito-oravaesiintymiä ja metsälakikohteita ei kartalta löytyisikään, ei niitä kuitenkaan metsätöissä passaa heikentää. Niinpä: Metsänkäsittelyn ratkaisee verkkototuus, hakkuukoneen kuljettaja tulee kohteelleen ensimmäistä kertaa eläessään, kenties talvella ja pimeässä. Kuutiot mitataan ja luokitellaan. Luonto kiittää, koska nettiin kirjattuja luontoarvoja ei heikennetty. Tuliko selväksi?

Jos kokee metsänsä luonnon tärkeäksi osaksi hyvinvointiaan, voi kääntää selkänsä puunmyyntiin maanittelevalle metsäviestinnälle ja luopua niistäkin hakkuista, jotka eivät vaarantaisi arvokkaita luontokohteita, niitä piilossa oleviakaan. Kuinka moni metsänomistaja passivoituu, koska sen paremmin viranomaisen kuin kaupallisten toimijoidenkaan luontovastuu sertifikaatteineen ja lakipykälineen ei yllä lähellekään tasoa, johon hän itse metsänsä omistajana sitoutuu?

Yksityiset metsäpalvelut ovat tuomittuja markkinaehtoisuuteen, ja luontoarvojen huomioiminen kuuluu siihen vain, jos bisnes hyötyy. Suomen metsäkeskuksen kuuluu viranomaisena tulla kumppaniksi myös metsänsä luonnosta aktiivisesti huolehtiville omistajille. Luontoarvotiedon täydentäminen, arviointi ja vieminen osaksi verkkopalvelua ovat sitä, yhteistyössä, tietosuoja säilyttäen ja omistajaa ylenmääräisesti kielloilla kuormittamatta. Siitä saavat hyödyn metsäteollisuus, kansantalous ja myös ne ihmiset, jotka käyttävät metsää omistamatta sitä.

Raimo Hakila, metsänomistaja-luontoaktivisti

Hankkeen esittelytilaisuus Siikaisten Eteläpäässä

Kokoonnuimme viime keskiviikkona, eli 8.6.2016 Siikaisten Eteläpäähän esittelemään hanketta. Valitettavasti hankevastaava Reijo Rimpelä ei päässyt paikalle sairastumisen vuoksi. Minä, eli Nora Albrecht ja hankeavustaja, sekä Koppelo ry:n aktiivi Raimo Hakila toimimme tilaisuuden organisaattoreina. Kutsuja oli lähetetty noin 130 kappaletta. Lisäksi tieto oli välitetty rahoittajalle ja muille yhteistyötahoille sekä paikallismedialle ja Maaseudun Tulevaisuus -julkaisulle. Tapahtumasta ilmoitettiin myös Siikaisten Kuntauutisissa ja sunnuntain Satakunnan Kansassa. Lopulta paikalle saapui 22 henkilöä. Vähäinen osallistujamäärä saattoi johtua lyhyestä varoitusajasta ja epävakaasta säästä. Siikaisissakin oli puuskainen tuuli, vaikka sää muuten oli melko selkeä. Saimme kuitenkin tavoitettua metsänomistajia, sekä solmittua hyvät kontaktit Siikaisten kuntaan. Myös MTK:n edustaja osoitti meille tukensa.

Tilaisuus aloitettiin kahvilla, ja samalla viriteltiin keskustelua paikalle tulleiden kanssa. Virallisen esittelyn alkaessa, ensimmäisenä puheenvuoron sai pitkäaikainen yhdistyksen jäsen Tuomo Kauppi, joka kertoi omaa taustaansa yhdistyksessä. Tämän jälkeen oli Siikaisten kunnanjohtajan Viveka Lanteen puheenvuoro. Valitettavasti ympäristöministeriön edustajia ei saatu paikalle, joten minä esittelin METSO -ohjelmaa ja kerroin ympäristöministeriön yhteyshenkilön Maarit Loiskekosken terveiset. Raimo Hakila esitteli hanketta ja sen tavoitteita. Erityisen hyvänä ajatuksena Raimo toi julki sen, että metsätaloutta ja suojelua ei pitäisi asettaa vastakkain, vaan hyvän metsän hoidon pitäisi kuulua kiinteästi metsätalouteen. Lopuksi oli varattu aikaa yleiselle keskustelulle, ja moni toikin hyvin julki ajatuksiaan metsästä ja metsäluonnon suojelusta.

Päivän päätteeksi siirryimme Katselman luontotornille makkaranpaistoon. Paikalla oli laavu ja erittäin siisti autiomökki. Voin siis suositella retkeilijöitä käymään tornilla ja sen lähiympäristössä. Läheisellä suolla oli melko harvinaisen Kaarlenvaltikan esiintymä, jota kävimme pienemmän ryhmän kanssa katsomassa.

Kaiken kaikkiaan päivä oli onnistunut, ja saimme uusia kontakteja, sekä vaihdettua monenlaisia ajatuksia.

hanketyöntekijä Nora Albrecht

Näkymä luontotornista

Kaarlenvaltikka. Kukkii vasta loppukesästä. Kuvassa olevat ovat viimevuotisia kukintoja.