maanantai 25. heinäkuuta 2016

Isäni metsä

Se on ollut 90-luvun puoliväliä, kun isäni osti pakkohuutokaupatun 25ha Hirvinevan metsätilan Siikaisten Leväsjoelta.  Tilan hienouksia on  pihapiirin vanha, ainakin 300-vuotias mänty, vanha kuusikko ja hakamaa, jonka poikki kulkee vanhan kärrypolun ura. Tilalla on myös lähteestä ruopattu lampi, joka lähteen tuhoamisesta huolimatta, tarjoaa elinympäristön vesiliskoille, sammakoille, vesilinnuille ja monille muille. 

Nimensä mukaisesti Hirvineva on hirvien suosiossa. Alueelle laitetussa riistakamerassa on jatkuvasti hirvien ja muiden sorkkaeläinten kuvia. Tilan alapuolella on ollut suo, joka on jo varhain kuivattu pelloksi. Isäni istutti alueelle kuusta, mutta luonnolla on tapana korjata se, mitä ihminen on suurella työllä joskus tehnyt. Nyt suurin osa vanhoista pelloista on Euroopan majavien patoamia ja veden vallassa. Niin, että se niistä kuusen taimista. Isäni ei ole majavista hirmuisen innostunut, mutta minä kyllä sympatiseeraan luonnon omia rakennusinsinöörejä.

Tilalla on pitkä historia. Äitini oli innokas historian ja sukututkimuksen harrastaja, ja niinpä Hirvinevan historiaakin on jonkin verran tutkittu. Ajassa päästään dokumenttien perusteella aina 1700-luvulle asti. Syrjässä olevalla tilalla on elänyt useampi sukupolvi ja historiaan mahtuu erilaisia ihmiskohtaloita. Tilalla on koettu nälkävuodet ja sodat. Tänä päivänä tuntuu uskomattomalta, että siellä on selvitty. Menneestä elämästä ei kerro enää muu kuin vanha riihi ja navetan perustusten päälle rakennettu eräkämppä saunoineen ja ulkokeittiöineen. Päärakennuksenkin perustukset löytyy kun oikein osaa etsiä. Luonto peittää nopeasti vanhat rauniot. Löytyy alueelta silti vielä myös vanha kivivuorattu kaivo ja maakellarin jäänteet.

Kuva Nora Albrecht, eräkämppä ja taustalla vanha mänty.

Mitä paikka merkitsee minulle? 
Rauhaa ja hiljaisuutta; Siikaisten erämaat taitavat olla vielä yksiä Satakunnan hiljaisempia paikkoja.

Marjoja ja sieniä; Vanhoista koneellisesti muokkaamattomista metsistä löytyy vielä hyvin mustikkaa, mustatorvisieniä, suppilovahveroita ja kanttarelleja. 

Seikkailua; erityisesti lapsena koko alue oli yhtä seikkailua. Sisiliskojen etsintää, käärmeiden bongausta ja muiden mönkijäisten bongausta. Ja mielikuvitusleikkejä. Kyllä sen sisäisen lapsen löytää silti vieläkin. 

Alueella on myös jotain mystistä, aavistuksia ja kuiskauksia menneestä elämästä. Iloista ja suruista. Kamppailusta erämaan keskellä.

Meidän omistusaikanamme alueella ei ole tehty isompia metsätöitä, pieniä omatarveharvennuksia lukuunottamatta. Joku metsäammattilainen varmasti pyörittäisi päätään, jos kävisi alueella. Jotain siellä olisi tarkoitus tehdäkin, mutta vielä on kysymys, että mitä? Ei ainakaan avohakkuuta, se on selvä isälleni sekä meille siskoille. Majavien kohdalla pitäisi myös saada joku ratkaisu aikaan. Itse olen ehdottanut alueen muuttamista hallituksi kosteikoksi. Sen vaikutuksia naapureihin pitäisi tietysti tutkia paremmin. Ja joka tapauksessa iso hanke se olisi. 

Isäni lähtikin tähän Metsänomistajien luontoverkosto -hankkeeseen mielellään mukaan, jotta saisi enemmän tietoa. Ja se onkin yksi tärkeimmistä tavoitteista tässä hankkeessa. Tarjoamme neuvoja, silloin kun niitä pyydetään. Yritetään löytää erilaisia monimuotoisuutta turvaavia ratkaisuja. 

hanketyöntekijä Nora Albrecht

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti