Metsän kuutiot on mitattu, kiitos vain. Mistä saisi luontotietoa?

Suuri osa meistä myy puuta säännöllisesti ja hoitaa metsää tavoitteenaan, että myös jälkipolvet saavat metsästä tuloa. Hyvä niin. Talousmetsä on ihan lain voimalla määrätty antamaan kestävää tuottoa (sanaa ”puu” ei muuten lain tarkoituspykälässä mainita), ja hakkuuoikeuksia myydessään tuottaa toimeentuloa monelle muullekin.

Laissa lausutaan myös tavoite säilyttää metsäluonnon biologinen monimuotoisuus. Luulisi, että omistaja, joka haluaa sen toteutuvan juuri omassa metsässään, olisi ihan yhtä kannustavan palvelun piirissä kuin hakkuumahdollisuuksiaan hyödyntävä metsänomistajakin. Eipä ole, sen puolen palvelu on lähes loppunut.

Talousmetsistä tietoa jakaa Suomen metsäkeskuksen toimittama metsään.fi -palvelu, joka kertoo omistajalle kuutiot, hakkuurästit ja varsinkin, montako euroa saisi, jos leimikon myisi. Luontoarvoista kerrotaan, jos tilalta lain tarkoittamia kohteita on löytynyt. Jos ei, muistutetaan toki, että luontoarvot ovat tärkeitä.

Kuutioita mittaavat myös hakkuukoneet ja palvelujaan tarjoavat metsäfirmat. Luontoarvojen verkkoon lataamiselle ei ole kaupallista perustetta. Siinäpä metsäkeskukselle työsarkaa, palvella metsänomistajaa asioissa, joissa muut eivät häntä palvele.

Metsänsä puustotiedoista on monikin omistaja löytänyt virheitä. Arvelen, että tekniikka kehittyy ja kuviotiedot vähitellen saadaan kutakuinkin oikealle tolalle. Enemmän huolestuttaa, että monet lain tarkoittamat metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt eivät ole tietopalveluun löytäneet, eikä juuri ole näkyvissä, että asia äkkiä korjaantuu. Nykyisillä julkisen palvelun varoilla ei metsissä laukata, enkä oikein usko, että uhanalaisen lajin esiintymän voisi löytää laserkeilauksella.

Ongelmasta on päästy näppärästi määräämällä, että vaikka liito-oravaesiintymiä ja metsälakikohteita ei kartalta löytyisikään, ei niitä kuitenkaan metsätöissä passaa heikentää. Niinpä: Metsänkäsittelyn ratkaisee verkkototuus, hakkuukoneen kuljettaja tulee kohteelleen ensimmäistä kertaa eläessään, kenties talvella ja pimeässä. Kuutiot mitataan ja luokitellaan. Luonto kiittää, koska nettiin kirjattuja luontoarvoja ei heikennetty. Tuliko selväksi?

Jos kokee metsänsä luonnon tärkeäksi osaksi hyvinvointiaan, voi kääntää selkänsä puunmyyntiin maanittelevalle metsäviestinnälle ja luopua niistäkin hakkuista, jotka eivät vaarantaisi arvokkaita luontokohteita, niitä piilossa oleviakaan. Kuinka moni metsänomistaja passivoituu, koska sen paremmin viranomaisen kuin kaupallisten toimijoidenkaan luontovastuu sertifikaatteineen ja lakipykälineen ei yllä lähellekään tasoa, johon hän itse metsänsä omistajana sitoutuu?

Yksityiset metsäpalvelut ovat tuomittuja markkinaehtoisuuteen, ja luontoarvojen huomioiminen kuuluu siihen vain, jos bisnes hyötyy. Suomen metsäkeskuksen kuuluu viranomaisena tulla kumppaniksi myös metsänsä luonnosta aktiivisesti huolehtiville omistajille. Luontoarvotiedon täydentäminen, arviointi ja vieminen osaksi verkkopalvelua ovat sitä, yhteistyössä, tietosuoja säilyttäen ja omistajaa ylenmääräisesti kielloilla kuormittamatta. Siitä saavat hyödyn metsäteollisuus, kansantalous ja myös ne ihmiset, jotka käyttävät metsää omistamatta sitä.

Raimo Hakila, metsänomistaja-luontoaktivisti