Jatkuva vaiko jaksollinen kasvatus?

Jatkuva kasvatus ja metsänhoidollinen harsinta ovat nimiä metsänhoitotavalle, jossa erillisiä käsittelykuvioita ei ole, vaan koko metsä on hakkuutyömaana 15-20 vuoden kierrolla. Isoimmat puut poistetaan. Maanmuokkausta, metsänistutusta ja taimikonhoitoa tarvitaan vain poikkeustapauksissa.

Jaksollinen metsänkasvatus (metsikkökasvatus) on vallitseva tapa. Siinä palsta jaetaan metsikkökuvioihin, joista kukin päätehakataan ajallaan. Uuden metsikön aikaansaamiseksi pitää hakkuuala yleensä muokata, istuttaa puuntaimet ja huolehtia niiden ja kasvatettavaksi kelpaavien luonnontaimien hyvästä lapsuudesta ja nuoruudesta. Ennen seuraavaa päätehakkuuta käydään harvennuksella 2-3 kertaa.

Tosimaailmassa metsälliset ratkaisut vaihtelevat riippuen omistajasta, luonnonoloista tai markkinoista. Joskus iskee myrsky, joskus firmat eivät puuta osta tai tarjottu hinta ei kelpaa. Ammattinsa osaavat metsäneuvojat ja urakoitsijat saattavat tietää, kumman mallin mukaan työmaa tulee käsitellä, mutta omassa metsässä työskennellään kokemuksen ja harkinnan ohjaamana, tarpeiden ja mahdollisuuksien välimaastossa. Harkinnanvaraa on, koska omistajaa ei enää vähäisestä vääräoppisuudesta viedä käräjille.

Omista metsistäni löytyy selkeitä, eri kehitysvaiheessa olevia tasaikäisiä metsikkökuvioita. Olen taimikonhoidot ja hoitohakkuut tehnyt suunnilleen vallitsevien metsänhoitosuositusten mukaan mutta en aina ajallaan. Yhden puulajin metsiä vierastan. Rehevämmillä mailla lepät, haavat ja raidat saavat kasvaa jos ovat kasvaakseen ja yksittäin myös karuilla männyn mailla. Jos valtapuiden alla kilvoittelee pienempi puusto elintilasta, tehdään hoitohakkuut niin vähin ennakkoraivauksin kuin mahdollista, jäävää nuorennosta varoen ja luontaista taimettumista edistäen. Maanmuokkausta vieroo varmaan jokainen, joka on rämpinyt uudistusalan nimeä kantavan maitohorsman, kantojen ja ojien murrokossa.

Harjoitanko siis jatkuvaa vaiko metsikkökasvatusta? Jatkuvan kasvatuksen oppi voidaan ymmärtääkseni tiivistää näin: ”Tee koneurat uuteen paikkaan, niin, että moton puomi yltää metsän joka nurkkaan. Poimi huonot puut ja isoimpia pohjapinta-alaan 8-10 m²/ha. Toista sama 15-20 vuoden kuluttua.”

Jos kisa käydään pelkän taloudellisen tuottavuuden kriteerein, päädytään jatkuvassakin kasvatuksessa ahnehtimaan metsästä tuottoa sen muut merkitykset unohtaen. Metsikkökasvatuksen karmeimmat luontovauriot ovat näkyvissä ja ansaitsemansa kritiikin kohteina. Ei ole vielä tiedossa, millaisia lauseita jatkuvasta kasvatuksesta kirjoitetaan silloin, kun ensimmäisiin koneenjälkiin kasvaneet puut hakataan.

Jatkuva kasvatus varmaankin yleistyy, ei välttämättä pelkkää erinomaisuuttaan. Valtion tukia ei tarvita, mistä veronmaksajat tykkäävät. Malli lupaa tuottoja ilman uudistamis- ja alkuhoitokustannuksia, mistä moni metsänomistaja tykkää.

Omassa metsänhoidossani linjana taitaa olla, etten täysin hyödynnä sitä tuottoa tai kuutiomäärää, minkä metsäni niin tai näin talousoptimaalisesti hoidettuna antaisi. Jos talousmetsän parasta tuottoa merkitään sadalla ja suojelualueen nollalla, asettuu minulle riittävä jonnekin viiteenkymmeneen. Pitää jättää jotain luonnolle. Lakikirja ja sertifiointi määrittävät perustason, mutta siitä voi metsänomistaja jatkaa omalla tyylillään. Jatkuvan ja jaksollisen väliin tulee pelivaraa niin paljon, ettei ole pakko leimautua kumpaakaan.

Raimo Hakila 21.8.2016