maanantai 10. syyskuuta 2018

Yhteislaulua hyvinvointipolulla


Ensimmäinen oli virsi 484, Totuuden henki. Kaksi säkeistöä osasimme erinomaisesti. Koivun oksaan korkealle -laulu väliin katkeili, mutta joku muisti jatkoa ja auttoi muut laulun polulle.

Metsänomistajien Luontoverkosto retkeili Sirkka ja Asko Riitahuhdan vieraina Kankaanpäässä, Iso-Hapua -järven rannalla. Aloituspaikkana oli Riitahuhdan Varamummola kahvitarjoiluineen, puolivälin grillaustauko Aselin torpalla ja kulkureittinä tilalle rakennettu hyvinvointipolku pysähtymisrasteineen. Pysähtymiseen kehotti paitsi metsäluonto myös rasteilta löytynyt hengellinen eväs. Jokaiselle meistä metsä on myös kirkko, paikka pyhyyden kokemiseen ja hiljentymiseen.
Riitahuhdan kotimetsällä on ihmiskäytön historiaa varmasti vuosisatojen ajan. Kylännimen Karhoismaja antoivat Hämeenkyrön suunnasta kangastietä pitkin karjoineen ja kaluineen kesälaitumille tulleet ja vähitellen ympärivuotiseen asumiseen vakiintuneet. Saimme nähtäväksemme myös vielä vanhemmasta ihmisasutuksesta kertovan, pellosta löytyneen kivisen työkalun.

Hyvinvointipolku kierteli kallioita, metsiä ja järvenrantaa, pisimmältä osaltaan hyväpuustoista havumetsää, hoidettua, niin kuin omaa lähimetsää kuuluukin. Löytämämme yövilkka-kämmekkä on kohtalaisen ronkeli elinpiirivaatimuksiltaan, vanhan metsän ystävä. Yhdestä toisesta paikasta sitä löytyi vallan runsaasti. Kallion kiireeltä katselimme jo pitkäksi venähtänyttä lehtikuusen ja rauduskoivun luonnehtimaa sekametsää, poikkesimme istutusmännikössä, viimeistä harvennusta odottavaan – tai ei männikkö oikeasti sitä odota, mutta mukavampi ajatella niin päin. Peltoheitolle istutettu kohta parikymmenmetrinen rauduskoivikko kirvoitti luonnostaan edellä mainitun Immi Hellénin peippolaulun.

Jarmo Uimonen Suomen metsäkeskuksesta esitelmöi retkeläisille. Kuva Sirkka Riitahuhta

Näkyi ihmisen merkkejä mutta myös metsäluonnon omaa kehityskulkua. Isoimmat puut saattoivat olla nykysahalle jo liian paksuja. Kuollutta ja lahoavaa puuta löytyi vähäsen. Tilakeskuksen lähimetsistä on ollut tapana korjata kuolleet puut omaan käyttöön. Hyvinvointipolun varrella kasvavan metsän kuutiotilavuus lienee kuitenkin korkein mitä paikalla pariin sataan vuoteen on ollut. Aselin torpan lähipiirin metsäluontoa olivat pihapiirin reunoilla kasvavat kookkaat raidat ja haavat, perinneluontoa torpanliepeillä säilyneet koriste- ja niittykasvit.

Kauniissa, melkein helteisessä säässä keskusteltiin aivan kaikenlaisista asioista ja aivan erityisesti siitä, kuinka monenlaista hyvinvointia metsä omistajalle, satunnaiselle ihmiskulkijalle, kansantaloudelle tai planeetallemme tarjoaa. Metsä voi hakkuutuloina tuottaa rahaa omistajalle, mutta monesti metsäpäätöksen takana on menneiden omistajapolvien työn kunnioitus ja sen vuorollaan jatkaminen, vaikka sitten urakoitsijavoimin, nykyajan tapaan. Uudet metsälliset haasteet, ilmastonmuutoksen torjunta ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen eivät ole kaikin tavoin vastustettavia kiusoja, vaan keskeinen osa hyvinvoinnin laajaa kokonaisuutta, jonka tärkeä ja vastuunsa tunteva tuottaja metsänomistaja on.

Seuraavaan hyvinvointipolun retkeilyyn pitää varustautua. Alustavalle laululistalleni suunnittelen Seitsemästä veljeksestä löytyvää Oravan laulua. Oi katsohan lintunen oksalla puun -laulusta riittää ehkä ensimmäinen säkeistö. Katsohan on tuolla puu -laulu sisältää monenlaista rakkautta ja kaipuuta, mutta jatkuvan ja jaksollisen metsänhoitotavan väliseen kiistaan sen avausriimit sopivat:
Katsohan on tuolla puu / se kukkii joka kesäkuu mun pihallain / Hän istutti sen aikanaan / mä nauroin hänen taimeaan – oksa vain.

Raimo Hakila


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti