Ensimmäinen oli virsi 484, Totuuden henki. Kaksi säkeistöä
osasimme erinomaisesti. Koivun oksaan korkealle -laulu väliin katkeili, mutta joku
muisti jatkoa ja auttoi muut laulun polulle.
Metsänomistajien Luontoverkosto retkeili Sirkka ja Asko
Riitahuhdan vieraina Kankaanpäässä, Iso-Hapua -järven rannalla. Aloituspaikkana
oli Riitahuhdan Varamummola kahvitarjoiluineen, puolivälin grillaustauko Aselin
torpalla ja kulkureittinä tilalle rakennettu hyvinvointipolku pysähtymisrasteineen.
Pysähtymiseen kehotti paitsi metsäluonto myös rasteilta löytynyt hengellinen
eväs. Jokaiselle meistä metsä on myös kirkko, paikka pyhyyden kokemiseen ja
hiljentymiseen.
Riitahuhdan kotimetsällä on ihmiskäytön historiaa varmasti
vuosisatojen ajan. Kylännimen Karhoismaja antoivat Hämeenkyrön suunnasta
kangastietä pitkin karjoineen ja kaluineen kesälaitumille tulleet ja vähitellen
ympärivuotiseen asumiseen vakiintuneet. Saimme nähtäväksemme myös vielä
vanhemmasta ihmisasutuksesta kertovan, pellosta löytyneen kivisen työkalun.
Hyvinvointipolku kierteli kallioita, metsiä ja järvenrantaa,
pisimmältä osaltaan hyväpuustoista havumetsää, hoidettua, niin kuin omaa
lähimetsää kuuluukin. Löytämämme yövilkka-kämmekkä on kohtalaisen ronkeli
elinpiirivaatimuksiltaan, vanhan metsän ystävä. Yhdestä toisesta paikasta sitä
löytyi vallan runsaasti. Kallion kiireeltä katselimme jo pitkäksi venähtänyttä
lehtikuusen ja rauduskoivun luonnehtimaa sekametsää, poikkesimme
istutusmännikössä, viimeistä harvennusta odottavaan – tai ei männikkö oikeasti
sitä odota, mutta mukavampi ajatella niin päin. Peltoheitolle istutettu kohta
parikymmenmetrinen rauduskoivikko kirvoitti luonnostaan edellä mainitun Immi
Hellénin peippolaulun.
Jarmo Uimonen Suomen
metsäkeskuksesta esitelmöi retkeläisille. Kuva Sirkka Riitahuhta
Näkyi ihmisen merkkejä mutta myös metsäluonnon omaa
kehityskulkua. Isoimmat puut saattoivat olla nykysahalle jo liian paksuja.
Kuollutta ja lahoavaa puuta löytyi vähäsen. Tilakeskuksen lähimetsistä on ollut
tapana korjata kuolleet puut omaan käyttöön. Hyvinvointipolun varrella kasvavan
metsän kuutiotilavuus lienee kuitenkin korkein mitä paikalla pariin sataan
vuoteen on ollut. Aselin torpan lähipiirin metsäluontoa olivat pihapiirin
reunoilla kasvavat kookkaat raidat ja haavat, perinneluontoa torpanliepeillä
säilyneet koriste- ja niittykasvit.
Kauniissa, melkein helteisessä säässä keskusteltiin aivan
kaikenlaisista asioista ja aivan erityisesti siitä, kuinka monenlaista
hyvinvointia metsä omistajalle, satunnaiselle ihmiskulkijalle, kansantaloudelle
tai planeetallemme tarjoaa. Metsä voi hakkuutuloina tuottaa rahaa omistajalle,
mutta monesti metsäpäätöksen takana on menneiden omistajapolvien työn
kunnioitus ja sen vuorollaan jatkaminen, vaikka sitten urakoitsijavoimin,
nykyajan tapaan. Uudet metsälliset haasteet, ilmastonmuutoksen torjunta ja
luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen eivät ole kaikin tavoin vastustettavia
kiusoja, vaan keskeinen osa hyvinvoinnin laajaa kokonaisuutta, jonka tärkeä ja
vastuunsa tunteva tuottaja metsänomistaja on.
Seuraavaan hyvinvointipolun retkeilyyn pitää varustautua.
Alustavalle laululistalleni suunnittelen Seitsemästä veljeksestä löytyvää
Oravan laulua. Oi katsohan lintunen oksalla puun -laulusta riittää ehkä
ensimmäinen säkeistö. Katsohan on tuolla puu -laulu sisältää monenlaista
rakkautta ja kaipuuta, mutta jatkuvan ja jaksollisen metsänhoitotavan väliseen
kiistaan sen avausriimit sopivat:
Katsohan on tuolla puu / se kukkii joka kesäkuu mun
pihallain / Hän istutti sen aikanaan / mä nauroin hänen taimeaan – oksa vain.
Raimo Hakila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti