maanantai 12. syyskuuta 2016

Metsä pysyvään suojeluun isän ja äidin muistolle

Eräs aiemmin elokuussa tekemäni kenttäkäynti suuntautui Rauman Sorkkaan ja Karkun tilan suojelualueelle. Kävimme ensin lyhyen alustuksen metsän omistajan, Timo Karkun kanssa. Hän ei valitettavasti päässyt mukaani metsään, mutta tein kierroksen märästä säästä huolimatta koirani Nero kaverina.


Pieni kosteikko
Suojeltu metsä on vähän yli kymmenen hehtaarin laajuinen. METSOn pysyvään suojeluun ala on otettu tämän vuoden alussa. Tätä ennen alasta oli kuutisen hehtaaria kymmenen vuoden suojelussa. Vaikka puusto ei ole kovin vanhaa, eikä lahopuutakaan vielä ole suuria määriä, alueen luonto on suhteellisen monimuotoinen ja näinkin pieneltä alalta löytyi useita erilaisia metsätyyppejä. Oli kuivaa ja tuoretta kangasta, sekä lehtomaista aluetta, jossa kasvaa talvikkia, kevätlinnunhernettä, näsiää, paatsamaa ja lehtokuusamaa. Suojellulla alueella on myös pieni kosteikko. Vuosisatojen maankäyttö näkyy vielä alueella kiukaanraunioina ja tienpohjina. Alueella on ollut kaksi torppaa ja sen läpi on kulkenut vanha talvitie. Koneellista metsänhoitoa ei tässä metsässä ole koskaan harjoitettu.

Mäntykangas
Lehtokuusama
Vanhaa tienpohjaa ja rehevää, lehtomaista kasvillisuutta
Karkun tilaa on asuttu ainakin 1700-luvulta lähtien, jolloin tilalla on vaikuttanut karoliini Antti Karkku. Karkun tilan lisäksi Sorkan puolen manttaalin tiloja ovat olleet Kylänpää, Nissilä, Arvila, Prami ja Juso. Karkun perintötilaan on kuulunut satoja hehtaareja, mutta alaa on sittemmin vuosisatojen saatossa lohkottu ja myyty. Karkun Timon elämä vei muualle, mutta metsä säilyi omistuksessa. 82-vuotias kaupallisten aineiden lehtori Timo on elämänsä aikana kokenut monenlaista, myös menetykset, sota-ajan ja puutteen. Metsästä on saatu huonoina aikoina taloudellista turvaa puuta myymällä. Timokin muistaa nähneensä valokuvan noin vuodelta 1900, jolloin nykyinen suojelualue on ollut kokonaan paljaaksi hakattu. Sataman läheisyys on myös vaikuttanut siihen, että puutavaraa on tarvittu paljon, ja huonojen kulkuyhteyksien aikaan rakennuspuuta on helpoiten hankittu läheltä. Erityisen arvokkaita olivat pitkät mastopuut. Timokin on kouluaikoinaan työskennellyt satamassa ja monet kesälomat Hollminhg Oy.n telakalla.

Metsä on tarjonnut pienelle pojalle myös seikkailua, jännitystä ja pakoa todellisuudesta. Jokainen kivi ja kivenkolo ovat tulleet tutuiksi, samoin kuin metsän eläimistö. Timo tunteekin metsän kuin omat taskunsa. Aikaa on myöhemminkin tullut vietettyä paljon metsässä metsätöitä tehden sekä metsästäen.

Timo kokee tehneensä hyvän työn suojeltuaan metsän. Hän sanoo suojelleensa sen isänsä ja äitinsä muistoksi ja ajattelee että he arvostaisivat sitä.

hanketyöntekijä Nora Albrecht

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti