Eräs aiemmin
elokuussa tekemäni kenttäkäynti suuntautui Rauman Sorkkaan ja Karkun tilan suojelualueelle.
Kävimme ensin lyhyen alustuksen metsän omistajan, Timo Karkun kanssa. Hän ei
valitettavasti päässyt mukaani metsään, mutta tein kierroksen märästä säästä huolimatta koirani Nero
kaverina.
 |
| Pieni kosteikko |
Suojeltu metsä
on vähän yli kymmenen hehtaarin laajuinen. METSOn pysyvään suojeluun ala on
otettu tämän vuoden alussa. Tätä ennen alasta oli kuutisen hehtaaria kymmenen
vuoden suojelussa. Vaikka puusto ei ole kovin vanhaa, eikä lahopuutakaan vielä
ole suuria määriä, alueen luonto on suhteellisen monimuotoinen ja näinkin
pieneltä alalta löytyi useita erilaisia metsätyyppejä. Oli kuivaa ja tuoretta
kangasta, sekä lehtomaista aluetta, jossa kasvaa talvikkia, kevätlinnunhernettä,
näsiää, paatsamaa ja lehtokuusamaa. Suojellulla alueella on myös pieni
kosteikko. Vuosisatojen maankäyttö näkyy vielä alueella kiukaanraunioina ja
tienpohjina. Alueella on ollut kaksi torppaa ja sen läpi on kulkenut vanha
talvitie. Koneellista metsänhoitoa ei tässä metsässä ole koskaan harjoitettu.
 |
| Mäntykangas |
 |
| Lehtokuusama |
 |
| Vanhaa tienpohjaa ja rehevää, lehtomaista kasvillisuutta |
Karkun tilaa
on asuttu ainakin 1700-luvulta lähtien, jolloin tilalla on vaikuttanut
karoliini Antti Karkku. Karkun tilan lisäksi Sorkan puolen manttaalin tiloja
ovat olleet Kylänpää, Nissilä, Arvila, Prami ja Juso. Karkun perintötilaan on
kuulunut satoja hehtaareja, mutta alaa on sittemmin vuosisatojen saatossa
lohkottu ja myyty. Karkun Timon elämä vei muualle, mutta metsä säilyi
omistuksessa. 82-vuotias kaupallisten aineiden lehtori Timo on elämänsä aikana
kokenut monenlaista, myös menetykset, sota-ajan ja puutteen. Metsästä on saatu
huonoina aikoina taloudellista turvaa puuta myymällä. Timokin muistaa nähneensä
valokuvan noin vuodelta 1900, jolloin nykyinen suojelualue on ollut kokonaan
paljaaksi hakattu. Sataman läheisyys on myös vaikuttanut siihen, että
puutavaraa on tarvittu paljon, ja huonojen kulkuyhteyksien aikaan rakennuspuuta
on helpoiten hankittu läheltä. Erityisen arvokkaita olivat pitkät mastopuut.
Timokin on kouluaikoinaan työskennellyt satamassa ja monet kesälomat Hollminhg
Oy.n telakalla.
Metsä on
tarjonnut pienelle pojalle myös seikkailua, jännitystä ja pakoa todellisuudesta.
Jokainen kivi ja kivenkolo ovat tulleet tutuiksi, samoin kuin metsän eläimistö.
Timo tunteekin metsän kuin omat taskunsa. Aikaa on myöhemminkin tullut
vietettyä paljon metsässä metsätöitä tehden sekä metsästäen.
Timo kokee
tehneensä hyvän työn suojeltuaan metsän. Hän sanoo suojelleensa sen isänsä ja
äitinsä muistoksi ja ajattelee että he arvostaisivat sitä.
hanketyöntekijä Nora Albrecht
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti