Eräs nuori naispoliitikko antoi taannoin valtavirrasta
poikkeavan näkemyksen metsätaloudesta. Ja sosiaalisessa mediassa alkoi
myllytys. Argumentit keskittyivät lähinnä sukupuoleen, koulutukseen, hänen
ikäänsä ja poliittiseen suuntautumiseen, ennemmin kuin itse uutisen sisältöön.
Kommenteissa tietysti oletettiin automaattisesti, ettei kyseinen henkilö itse
omista metsää. Eihän nuori kaupunkilaisnainen voi omistaa metsää, saati tietää
asiasta jotain. Kyseinen uutinen on vain esimerkki, enkä lähde sen enempää
avaamaan kenestä oli kyse ja minkä lehden uutinen oli. Mutta ihmisten(miesten)
reagointi kuvasti kovin hyvin sitä, miten miehiseksi maailmaksi metsä koetaan
yhä tänäkin päivänä.
Oheisessa tekstissä viittaan lähinnä Annukka Vainion ja
Riikka Paloniemen tutkielmaan; Sukupuoli- ja luontokäsitykset suomalaisen
metsänomistajuuden osana. Teksti löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta http://www.ays.fi/aluejaymparisto/pdf/aluejaymp_2009_2_s3-12.pdf
Tässä postauksessa on siis vain pintaraapaisu hyvin
moninaisesta aiheesta, joka ehdottomasti vaatisi lisätutkimusta.
Joka viides suomalainen omistaa metsää. Suuri osa Suomen
metsistä on yhteisomistuksessa, jossa pariskunta yhdessä omistaa metsää, tai
yhtymätyyppisessä omistuksessa esimerkiksi suvun kesken. Metsää yksin
omistavista reilu neljännes on naisia. (Paloniemi ja Vainio 2009; Karppinen et
al. 2002). Yhtäältä metsänomistajat ikääntyvät, toisaalta heistä yhä useampi
asuu kaupungissa ja on sukupuoleltaan nainen. (Paloniemi 2008). Metsä on
kuitenkin perinteisesti mielletty hyvin maskuliiniseksi ympäristöksi, ja sitä
se on osittain ollutkin. Naisten työ metsissä on jätetty lähes huomiotta, vaikka naiset ovat mukana metsätöissä olleetkin. Ajat kuitenkin muuttuvat, ja yhä useampi nainen
on kiinnostunut metsästä tai tekee töitä metsäasioiden parissa. Jos pariskunta
omistaa metsää, automaattisesti oletetaan että mies hoitaa metsäasiat (kyllä,
tähän samaan stereotypiaan olen itsekin kompastunut). Tulevaisuudessa toivon
itsekin olevani metsänomistaja. Mutta perinteisistä normeista/oletuksista
poiketen minä olen meidän perheessä se, jota metsäasiat enemmän kiinnostavat.
Linkin takaa löytyy karkea taulukko sukupuolten mukaan
jakaantuneesta metsänomistajuudesta: http://frantic.s3.amazonaws.com/smy/2014/10/ff_graafi_suo_Metsanomistajien_sukupuoli_2010.pdf
Naisten metsänomistajuutta on tutkittu
yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen alueella kansainvälisesti hyvin
vähän ja Suomessa ei vielä lainkaan ( Lidestav 1998; Banerjee & Bell 2007; Paloniemi
ja Vainio 2009). Maa- ja metsätalous liitetään usein maskuliinisuuteen. Sen
vuoksi maa- ja metsätalous uusintavat itsestään selvinä pidettyjä
sukupuolimerkityksiä ja sukupuolen liittämistä työhön. Koska metsätalous on
hyvin maskuliinista aluetta, maskuliininen metsätalousidentiteetti ei rakennu
suhteessa naisiin vaan suhteessa toisiin miehiin. Kun tällaisessa tilassa vain
maskuliinisuus on läsnä, se näyttäytyy sukupuolineutraalina, tai näkymättömänä.(
Brandth ja Haugen 2000a; Paloniemi ja Vainio 2009). Tätä kuvaa on vahvistettu
kautta historian erilaisilla mielikuvilla korpisoturista ja tukkijätkästä.
Suomessa naisilla ja miehillä on yhteiskunnallisesti, historiallisesti
ja kulttuurisesti erilaiset lähtökohdat ja asemat metsänomistajina. Vaikka
perheen tyttärillä ja pojilla on Suomessa pitkään ollut yhtäläinen
perimisoikeus maaomaisuuteen, tilan siirtyminen isältä pojalle on säilynyt
vahvana kulttuurisena mallina, jota edelleen pääsääntöisesti noudatetaan
(Silvasti 2001: 179; Paloniemi ja Vainio 2009). Metsänomistajuuden
maskuliinisuus ei ole ainoastaan metsäalalla toimivien miesten toiminnan
tulosta, vaan myös metsää omistavat naiset itse vahvistavat ja myötäilevät tätä
sukupuolijakoa vähättelemällä omaa asemaansa metsänomistajina ja omistautumalla
puolisoilleen( Reed 2004; Paloniemi ja Vainio 2009). Kysymys kuuluukin,
vahvistammeko me naiset itse yhä vieläkin tätä käsitystä miesten metsästä?
Ekofeministinen filosofia tekee näkyväksi, miten
luontosuhteet ja sukupuoliroolit ovat sosiaalisesti rakentuneita ja
yhteenkietoutuneita. Ekofeministisen filosofian mukaan ihmiskeskeinen
luontokäsitys, joka nostaa ihmisen luonnon yläpuolelle, sekä patriarkaalinen
sukupuolijärjestelmä, joka nostaa miehen naisen yläpuolelle, vastaavat toisiaan
monin tavoin (Ruether 1975; Warren 2000; Paloniemi ja Vainio 2009).
Nämä käsitykset heijastuvat myös oletuksiin miehistä ja
naisista erilaisina metsän tilan käyttäjinä. Hyvin helposti ajatellaan, että mies
hoitaa fyysisen raskaan metsätyön ja metsästää sekä tuo metsästä saadun
rahallisen tulon. Nainen taas on ”pehmeämpi”, luontoa vaalivampi, sienestää ja
marjastaa. Tälläiset käsitykset ovat vahvasti kulttuurisesti rakentuneita, ja
niiden juuret ovat syvällä historiassa. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö
näiden stereotypioiden olisi jo aika murtua.
Hanketyöntekijä Nora Albrecht