Metsän ja luonnon hyvinvointivaikutuksista

Viime viikolla olin yhdessä metsäseminaarissa Kankaanpäässä. Tilaisuuden järjestivät Suomen metsäkeskuksen Lounais-Suomen metsäekosysteemipalvelut -hanke, Satakunnan ammattikorkeakoulun Green Care tiedonvälityshanke sekä Metsänhoitoyhdistys Karhu. Tilaisuudessa luennoitsijoina toimivat alustajan, Tapio Nummen lisäksi Minna Uusiniitty-Kivimäki -Green Care- toiminta, Eira-Maija Savonen -metsän hyvinvointivaikutukset, Terttu Hermanson -hyvinvointia Geoparkista, Sirkka Riitahuhta -Kurkikorpi, Metsänhoitoyhdistysten roolista Jouni Peltoniemi (Mhy Karhu), Sanna Herttua -Metsien terveysvaikutukset, esimerkkinä havupuu-uutejuoma.

Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset ovat jo tovin olleet esillä, ja monille ihan itsestään selvä asia ilman sen suurempia tutkimuksia, koska moni kokee asian ihan henkilökohtaisesti. Peilaan tekstissäni Eira-Maija Savosen esitelmää omiin kokemuksiini ja pohdintoihini. FM Eira-Maija Savonen on Metlan entinen, jo eläkkeelle jäänyt, tutkija, jonka asiantuntemus on keskittynyt metsäpuiden siemenhuoltoon, siemenviljelysten geneettiseen toimivuuteen, simenviljelyssiemenen laatuun ja fysiologiaan sekä siemenet bioindikaattoreina. Esitelmässään hän keskittyi siihen, millaisia fysiologisia vaikutuksia metsällä on ihmiseen, esimerkkinä Japanissa tehdyt tutkimukset. Japanissa metsän terveysvaikutukset ovat tunnettu jo pitkään ja siellä onkin käytössä ”Forest Bathing” niminen hoitomuoto. Esim. https://link.springer.com/article/10.1007/s12199-009-0086-9 ja https://yle.fi/uutiset/3-8157947 . Aihe jäi jostain syystä pyörimään mieleeni ja tässä kirjoituksessa aion hieman koota ajatuksiani.  

Monissa tutkimuksissa metsässä liikkumisen on todettu laskevan verenpainetta https://yle.fi/uutiset/3-9548399 ja http://www.metla.fi/metla/esitteet/hanke-esitteet/forhealth-suomi.pdf . Erityisesti miljoonakaupungeissa eläville ihmisille luontokokemukset ovat merkittävässä osassa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Jos vaikka ajatellaan Suur-Tokiota, jonka koko alueen asukasluku on 36 094 000(2010). Alueen pinta-ala on 13 500 km²(vertaa Suomen pinta-ala 338 424 km² ja Japanin kokonaispinta-ala 377 962 km²), joten se on myös pinta-alaltaan yksi maailman suurimmista kaupunkialueista. Tämän kaupunkialueen asukkailla ei ole ihan samanlaista pääsyä luontoon ja metsään, kuten meillä suomalaisilla. Oikeastaan on vaikeaa edes käsittää kaupungin laajuutta ja sitä millaiset kaupungin lähialueet ovat. Tokiossa on elänyt jo useampi sukupolvi niin, ettei aitoa luontoyhteyttä välttämättä enää ole ollut. Enkä nyt puhu hoidetuista puistoympäristöistä, vaan lähes koskemattomista metsistä. Japanissa mielenterveyden ongelmat ja itsemurhat ovat iso ongelma (Japanissa on maailman kahdeksanneksi korkein itsemurahaluku(2006). Ykkösenä on Liettua(2008)). Japanin Aokigaharan itsemurhametsä on maailmanlaajuistesti kuuluisa.

Lehtimetsävyöhyke on ollut otollista maanviljelylle ilmastonsa ja maaperänsä takia, joten alueet ovat olleet tiheästi asuttuja jo pitkän aikaa. Juuri tämän vuoksi varsinaisia luonnonmetsiä ei juurikaan ole.  Metsät ovat olleet metsänhoidon piirissä jo pitkään ja ne ovat käytännössä puupeltoja. Vaikka Japanin pinta-alasta on metsää 61,8%, pitää katsoa metsää kokonaisuutena, ei vain puuston määrää. Suuret alueet ovat raivattu pelloiksi, laitumiksi ja asuinalueiksi pysyvästi. Japanissa on puupulan vuoksi istutettu paljon metsää 50 vuotta sitten.  Näistä istutusmetsistä on kuitenkin seurannut seuraavanlaisia ongelmia; http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/kestava_kehitys/2015-06-12/Yll%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4-ymp%C3%A4rist%C3%B6haitta-Japanissa-30--metsist%C3%A4-h%C3%A4irik%C3%B6i-luontoa-3323624.html.

Japani on kaikin puolin hyvin erilainen maa Suomeen verrattuna historialtaan, sekä kulttuuriltaan että maantieteellisiltä-, ja luonnonoloiltaan. En ole koskaan käynyt Japanissa, joten täytyi itselleen ihan hahmottaa maan moninaisuutta. Japaniin kuuluu neljä pääsaarta, joista Hoshu on saarista suurin. Saarella asuu noin 80% koko maan asukkaista. Alue on tärkeä Japanin maataloudelle ja teollisuudelle. Tällä alueella sijaitsee myös Tokio. Hokkaido on saarista toiseksi suurin. Saaren koosta huolimatta, saarella asuu vain 5% Japanin asukkaista. Suurin osa saaren pinta-alasta on metsän peittämää vuoristoa. Alue on siis täysin erilainen verrattuna Hokkaidoon. Kyushu on toiseksi pienin pääsaarista ja sillä asuu 12% japanilaisista. Saaressa on suuria teollisuuskaupunkeja. Shikoku on pääsaarista pienin. Siellä’ asuu vain noin 3% Japanin asukkaista. Suurin osa saaren pinta-alasta on vuoristoa.

Vaikka olemme monella tavalla erilaisia Japaniin ja japanilaisiin verrattuna. Olemme silti kaikki ihmisiä. Ja ihminen on hyvin tiivisti osa luontoa. Ihminen on ollut nykytietämyksen ja uusimpien tutkimusten mukaan nykyihminen noin 300 000 vuotta. Maata taas on alettu viljellä vaiheittain noin 9000 eaa. Teollistuneessa yhteiskunnassa ihminen on elänyt vasta 200-300 vuotta. Tätä historiaa katsottaessa tulee ymmärtää se, että emme ole vielä sopeutuneet nykyisenkaltaiseen suorituskeskeiseen, hektiseen elämään, joka on täynnä aistiärsykkeitä. Uskallan väittää, että monet ihmisten mentaaliset- sekä fyysiset terveydelliset ongelmat johtuvat siitä että elämme ”vääränlaista” elämää suhteessa siihen millainen biologiamme on. Olemme siis käytännössä vielä ”luolaihmisiä”, mutta meillä ei ole enää sellaisen elämän haasteita, varsinkaan suurissa kaupungeissa. Kaipaamme juuria, kaipaamme maata, koska maa on meissä.

hanketyöntekijä Nora Albrecht

Pohjois-Savon maisemissa, Rautavaara

Tein yhdistetyn huvi- ja työmatkan Pohjois-Savoon, ensin Rautavaaralle ja sitten Kiuruvedelle. Ensimmäisiä huomioita oli tietysti maiseman erot Satakuntaan verrattuna. Varsinkin Rautavaaralle mentäessä maisemat muuttuivat kumpuileviksi ja harvaan asutuiksi. Ohi vilahteli metsää, metsää, järvi ja lisää metsää. Lähdin keskiviikkona 12.7. ajelemaan ja ensimmäisen yöni vietin Rautavaarassa Keyritynniemen laavulla todella erämaisissa tunnelmissa.

Vettä oli satanut koko päivän ja sade jatkui vielä yölläkin. Hyttysverkko osottautui korvaamattomaksi, koska hyttysiä ja polttiaisia riitti. Tosin pienet polttiaiset pääsivät verkon raoista sisään unta häiritsemään. Käki kukkui pitkin yötä. Aamulla sade oli lakannut. Aurinko paistoi, korppi raakkui ja järvenselällä ui kuikkapari. Keräsin tavarani ja suuntasin kaupan kautta Rautavaaralla asuvan Parviaisen perheen luo. Rautavaaran keskustassa huomio kiinnittyi ikääntyneisiin ihmisiin, erityisesti vanhoihin miehiin. En nähnyt keskustassa ainuttakaan nuorta henkilöä, lukuunottamatta kaupan henkilökuntaa. Rautavaara onkin Pohjois-Savon köyhimpiä ja ikääntyvimpiä kuntia. Kunnan väestökehitys on ollut poikkeuksellisen laskeva maa- ja metsätalouden työpaikkojen vähenemisen myötä.

Molemmat Juri ja Hanna Parviainen ovat kotoisin Rautavaaralta. Omistamansa tilan maat ovat alunperin olleet Jurin papan, jolle maat on lohkottu sotien jälkeen. Vuonna 2014 Parviaiset lunastivat 35ha maat itselleen ja asuvat tällä hetkellä metsiensä keskellä. Vastaanotto oli savolaiseen tapaan lämmin. Joimme ensin kahvit ja puhelimme vähän taustoista. Tämän jälkeen lähdimme tekemään kierrosta maastossa. Parviaislla on ajatuksena toteuttaa jatkuvaa kasvatusta, eli heidän metsissään ei tultaisi tekemään enää päätehakkuita vaan vain poimintahakkuita, joissa valikoidaan kaadettavat puut.

Yhden pienen, vajaan hehtaarin alan he ovat hakanneet mäntykankaalta. Osa metsistä on vielä melko nuorta taimikkoa, mutta paikoin, varsinkin Keyritynjoen varrella on lähes koskematonta lehtometsää. Jurin isä on joskus -80 luvulla traktorilla hakenut muutamia puita, mutta nekin jäljet ovat jo lähes kadonneet. Lampaita on Jurin papan aikana laiduntanut jokirannoilla ja niemissä, näistä ajoista jäljellä oli muutamia lähes maatuneita aidanseipäitä. Muutamissa kohdissa kosteikoita oli joskus yritetty ojittaa ilmeisesti ihan lapiolla, mutta vanhat kaivannot olivat lähes umpeen kasvaneita. Rantalehdoille on haettu METSO -suojelua, mutta ne ovat olleet liian pienialaisia. Alueet saavat kuitenkin olla sellaisenaan ja omaehtoisesti suojeltuina. Keyritynjoen rantalehdot jatkuivat vielä rajanaapurin, Tornatorin puolella. Jurilla ja Hannalla onkin haaveissa ostaa jatkossakin lisää metsää.

 

Vanhaa ojauomaa oli vielä hieman nähtävissä.

Tästä on 80 -luvulla ajettu traktorilla.

Keyritynjoki

Lahoa pysty- ja maapuuta oli paljon. Erityisesti lehtipuita.

Lehtokuusama

Juri ajaa työkseen tukkirekkaa, joten hänelle metsäasiat ovat hyvin tuttuja. Molemmille on tärkeitä metsän muutkin arvot, kuin vain puuntuotanto. Hanna odottaa kovasti, että metsiin alkaisi nousta sieniä. Marjastus ja sienestys ovat tärkeitä asioita, samoin paikan historia ja sukupolvien jatkumo.

-hanketyöntekijä Nora Albrecht

Siikaisten retki

Perheeni kera saavuimme Hirvinevaan jo hieman aikaisemmin katsomaan että paikat on kunnossa. Mukana oli isäni Mikael Albrecht, isän vaimo Irene Albrecht os. Aronson ja siskoni Marika Albrecht poikansa Emilin kanssa. Mikaelin kanssa menin ennen kymmentä ohjastamaan ihmisiä perille ja parkkiin. Metsätie eräkämpälle on sen verran huonossa kunnossa, että ihan tavallisella autolla ei perille pääse. Eräkämpällä oli kahvit ja voileivät, sekä vapaata keskustelua. Retkellä olikin ihan mukavasti osallistujia eli 22 henkilöä. Pääsääntöisesti osallistujat olivat jo mukana olleita aktiivisia verkostolaisia, mutta myös muutama uusi kasvo oli mukana. Ennen kierrokselle lähtöä Mikael kertoi hieman taustastaan ja motiiveistaan metsänomistajana. Isäni on -95 ostanut pakkohuutokaupatun 25ha tilan äitini kanssa. Ostopäätöksen ratkaisi oikeastaan valtava ainakin 300 vuotias pihapiirin mänty. Meitä voisi siis luonnehtia kaupunkilaismetsänomistajiksi, joille metsä on ennen muuta virkistyksen lähde. En kuitenkaan sanoisi meitä passiivisiksi metsänomistajiksi, koska monipuoliset metsäasiat kiinnostavat ja metsässä, sekä omalla tilalla että muutenkin, tulee vietettyä paljon aikaa.

Nykyinen eräkämppä on rakennettu navetan perustusten päälle. Vanhasta Hirvinevan tilan rakennuskannasta ei ole jäljellä kuin riihi.

Retken teemana oli metsän itseisarvo ja siihen liittyvä henkinen aspekti sekä monipuolinen luonnon huomioiminen. Perheelleni tuo pienehkö 25ha metsätila on ihan ensimmäiseksi levon paikka. Stressaantuneena siellä mieli lepää, varsinkin kun eräkämpän saunassa saa kunnon löylyt metsässä kulkemisen päälle. Mikaelin puheenvuoron jälkeen Koppelo ry:n puheenjohtaja Reijo Rimpelä lausui muutaman sanan ja lopuksi minä viritin ihmiset tunnelmaan rummuttelemalla hetken shamaanirumpua.

Kierroksella kuljimme hyvin haastavassa maastossa. Ensimmäiseksi suuntasimme katsomaan Tapaninpäivän myrskyn tuhoja iäkkääseen kuusikkoon. Tilalta kaatui lähemmäs 150 kuusta. Tuhoa edesauttoi naapurissa juuri suoritettu päätehakkuu. Tuolloin perheessä oli sellainen tilanne että kukaan ei jaksanut runkoja hakea pois tai muuten asiaa hoitaa. Niinpä kuuset ovat yhä edelleen sijoillaan ja tietysti jo hyvässä lahoamisvaiheessa. Tämä tietysti kirvoitti monenlaistakin mielipidettä. Puut ovat lahotessaan tarjonneet ravintoa ja elinympäristön monille eliöille. Ihmissilmään näky ei tietysti ole kovin mukava, eikä varsinkaan jos ajatellaan puun tuotannollisia näkökulmia. Meidän mielestämme metsä saa kuitenkin olla sellaisenaan. Pikkuhiljaa maatuvien runkojen lomasta alkaa nousta uusia taimia. Lahoavat kuuset tarjoavat ravintoa myös uusille taimille.

Tilalla ei ole meidän aikanamme tehty metsätöitä, lukuunottamatta polttopuiden tekoa omiin tarpeisiin ja ihan alkuvuosina Mikael istutti jonkin verran kuusta vanhoille peltoaloille. Mutta luonnolla on tapana ottaa takaisin omansa, jos ei ihminen siihen liikaa puutu. Istutetuille kuusentaimille kävi huonosti, kun majavat päättivät pesiä ojan varrelle. Hyvin nopeasti vanhan suon pohja on muuttunut kosteaksi. Alunperin peltoalat ovat siis olleetkin suota, sittemmin ojitettu ja muutama sata vuotta ovat ehtineet olla peltona.

Raivattua vanhaa suota, joka on tosin jälleen muuttumassa suoksi.

Oli puhetta myös suojelusta. Omaehtoista suojeluahan tilalla on jo toteutettu, mutta suojeluohjelmaankin tilan maita voisi saada. Hirvinevassa olisi hyvin moniakin suojelun arvoisia kohteita jo pelkästään euroopanmajavan takia. Tosin elämää ei sillä rintamalla ole näkynyt enää pariin vuoteen. Kosteikkoprojektista olen haaveillut aika tavalla, vaikka isäni ei ole ajatuksesta vielä innostunut. Markus Nissinen vahvisti ajatukseni toteamalla että tänne sopisi kosteikko.
Mukana retkellä oli mukava asiantuntijakaarti, luontokartoittaja Esa Hankonen, riistakeskukselta Antti Impola, MTK:ta Markus Nissinen ja Metsäkeskukselta Jarmo Uimonen.

Kuvassa vasemmalla Koppelo ry:n puheenjohtaja ja hankevastaava Reijo Rimpelä. Keskellä hankeavustaja Raimo Hakila.

Lopuksi palasimme eräkämpälle, jossa siskoni Marika oli paistanut meille makkarat. 

-hanketyöntekijä Nora Albrecht

Kutsu Leväsjoelle Siikaisiin

Metsäretki Kodisjoella

Järjestimme 8.6. metsäretken Kauppien tilalle Kodisjoelle. Päivä oli hieman epävakaa, mutta onneksemme vettä ei retken aikana taivaalta tullut. Ohjelmassa oli sukupolven vaihdoksen käsittelyä sekä kierros suojelumetsissä. Kaupit harjoittavat maanviljelyn ohella metsätaloutta, mutta myös luontoarvot ovat tärkeitä. Osassa metsäpalstoja sopimus oli jo mennyt umpeen, mutta metsät saavat olla pystyssä niin pitkään, kun akuuttia rahan tarvetta ei ole. Pidimme tilaisuuden alkuun alustuksen ja kahvihetken Kauppien vanhassa päärakennuksessa. Puitteet eivät olisi voineet olla komeammat. Osallistujiakin oli mukavat 20 henkilöä.

Tuomo Kauppi esitteli ensin tilan ja rakennuksen historiaa ja sitten yhdessä poikansa Mikaelin kanssa pohdittiin sukupolvenvaihdosta, ja siihen liittyviä seikkoja. Mikael aikoo pitää päivätyönsä, mutta jatkaa töiden ohessa tilanpitoa sekä metsänhoitoa. Saimme retkelle mukaan myös sanomalehti Länsi-Suomen toimittajan, ja retkestä olikin hyvä juttu heti seuraavan päivän(9.6.) lehdessä.

Alustuksen ja kahvittelun jälkeen siirryimme metsäkohteille. Ensin kävimme vanhassa kuusikossa, jossa suojelusopimus oli jo päättynyt. Laavulla paistettiin makkarat ja saatiin aikaan hyvää keskustelua. Luonnon kannalta kuusikossa ei kannata tehdä mitään, vaan antaa sen kehittyä luonnollisen suggession mukaan. Taloudelliselta kannalta kuusista saisi hyvän hinnan nyt, mutta monet kuusista oli jo niin järeitä, että sahat eivät ota edes vastaan niin isoja tukkeja. Tuomolle vanha metsä on arvokkaampi kuin mikään materiaalinen hyvä. Toki Mikael poika päättää jatkossa, mitä metsille tehdään.

Tämän jälkeen siirryimme ekologista käytävää pitkin pienelle erämaajärvelle ja kallioisen mäntykankaan kautta takaisin autoille. Kaupit ovat tarkoituksella jättäneet käytäviä, jotta eläinten olisi hyvä liikkua hakkuumaiden välissä.

-hanketyöntekijä Nora Albrecht

Kutsu Kodisjoelle

Petäjien lumo

Ajelin kauniina toukokuun päivänä Euran Kiukaisiin ja Haukioja tilalle. Aikoinaan pariskunta ajatteli, ettei heillä ikinä olisi mahdollisuus tilaa ostaa. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja toisin kävi. Kati ja Markku Haukioja ovat asuttaneet nyt yksitoista vuotta Markun sukutilaa Harolan kylässä. Tilalla on kaunis 1790-luvulla rakennettu päärakennus ja upea kivinavetta, sekä lukuisia muita rakennuksia, ympärillä Köyliönjoen rantaan rajoittuvat pellot ja mäntykankaat. Massiivinen navetta on aikanaan ollut neljänkymmenen lypsävän lehmän koti. Tänä päivänä navetassa asustelee lampaita. Lampaat toimittavat hyvin maisemanhoidollista virkaa pitäen pellon ja Köyliönjoen välisen 20 - 30m levän suojavyöhykkeen siistinä ja samalla tuovat lihaa pöytään. Onpa tilalla ollut viime kesänä kolme sikaakin.

1790-luvulla rakennettu päärakennus.

Tilan historia menee ainakin 1600-luvulle asti, luultavasti paljon pidemmälle. Mailta on löytynyt kivikirveitäkin, enkä ihmettele kun tilan sijainti on niin otollinen; aurinkoinen lämmin rinne, ja Köyliönjoki(tuhansia vuosia sitten merenlahti) heti peltojen/rinteen kupeessa.

Markku ja Kati ovat yrittäjähenkinen pariskunta, jolla on monta rautaa tulessa aina mansikan taimiviljelystä rahkasammalen käyttöön kasvualustana. Heidän elämäntavassaan näkyy hyvin sekä historian ja menneiden sukupolvien kunnioitus, kuin myös luonnon arvostus. Molemmilla on pitkä historia luontoasioiden parissa virkamiehenä toimiessaan. Linnut harrastuksena ovat Markulle tärkeitä, ja kuten otsikkokin kertoo, mäntymetsät. Tilan 28ha peltojen ja metsien lisäksi Haukiojilla on 80ha lähes kokonaisuudessaan METSOn pysyvässä suojelussa olevaa metsää ja suota Natura alueen kupeessa Parkano-Karvia suunnalla. Erityisesti Markulle Karvian ympäristö laajoine soineen on ollut rakasta retkeilymaastoa pojasta lähtien.

Tällä kertaa kiersimme nopeasti tilan ympärillä olevat metsät, joista osa on ihan talouskäytössä ja osa iäkkäämpää suojeltua männikköä. Lisäksi Haukiojat ovat istuttaneet jonkin verran jalopuita, toiveissa olisi siis pieni jalopuumetsikkö. Markku pitää mäntymetsää erityisen kauniina, ja harmittelee kuusimetsien isoa suojeluosuutta. Markku toivookin, että suo- ja kalliomännikköjen suojeluun kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Harvemmin olen itsekään nähnyt erityisen vanhaa (200-300 vuotiasta) petäjikköä, ellei kansallispuistoja tai kallio/suomänniköitä lasketa.

Haukiojat tietysti toivovat jatkossakin tilalle löytyvän suvusta jatkaja. Harmittelevat elon lyhyyttä, kun olisihan tässä vielä monta asiaa tehtävänä.

hanketyöntekijä Nora Albrecht

.

Metsänomistajien luontoverkoston vuosi 2017

Hankkeemme sai tälle vuodella rahoituksen ja nyt on jälleen aika jatkaa toimintaa. Hanketyöntekijänä jatkaa allekirjoittanut, eli Nora Albrecht.

Tämä vuosi jatkaa samoissa merkeissä mitä viime vuosikin. Pyrimme järjestämään mahdollisimman monipuolisia metsäretkiä ja muita tilaisuuksia teidän, eli verkostolaisten, ehdoilla. Teemme amatööritasoisia kartoituksia ja jaamme vertaistietoa. Ja tietysti pyrimme löytämään lisää sellaisia metsänomistajia verkostoon, jotka suojelevat/hoitavat metsäänsä monimuotoisuutta kunnioittaen.

Toimintatapa

Luontoverkoston toiminta on metsänomistajien keskinäistä ja tasa-arvoista vertaistoimintaa, luottamuksellista ja ilmaista. Omistaja saa metsäänsä koskevia tietoja, mutta päättää painostamatta, miten niitä käyttää.

Tavoitteet vuodelle 2017:

·         Luontoverkostoon liittyy sata uutta metsänomistajaa ja verkostoon ilmoitettujen metsien pinta-ala kasvaa 2000 hehtaarilla. Verkostossa olevia metsänomistajia vuoden lopussa olisi täten 150 – 170 ja metsiä 3000 – 3500 hehtaaria.

·         Luontoarvoraportointien kokonaisala kasvaa 2500 hehtaariin. Luontoverkostohankkeen koko suunnitellussa aikataulussa tämän jälkeen on vielä yksi kesäkausi (v. 2018).

·          Hankkeen vetäjä Koppelo-yhdistys jatkaa Luontoverkoston toimintaa ja metsäretkeilyjä vapaaehtoisvoimin.

·         Tavoitellaan Luontoverkostoon metsänomistajia, joiden metsän naapurissa on pysyvästi suojeltavaksi perustettu kansallispuisto, suuri luonnonsuojelualue tms.

·         Tutkitaan, millaisia positiivisen yhteistyön mahdollisuuksia yksityisen metsätalouden harjoittajan ja suojelualueen hallinnoijan välillä on – ja myös, mitä riskejä ja epävarmuuksia lähinaapuruudesta koetaan.

Raportointijärjestelmän kehittäminen

Keskeinen työkalu talousmetsän luontoarvojen kirjaamiseen on metsään.fi -verkkopalvelu, jonka aineisto muodostuu vuosikymmenet virkatyönä kerätystä maastotiedosta ja uudemmasta laserkeilaukseen ja tietokoneanalyysiin perustuvasta kaukokartoitusdatasta. Hakkuista ja kemeratöistä saatava metsävaratieto päivittyy palveluun. Vasta löydetyt arvokkaat luontokohteet kirjataan, jos metsänomistaja niistä raportoi.

Ensimmäisen Luontoverkostohankkeen toimintavuoden aineisto muodostaa pohjan, jolta talousmetsien luontoarvoista ja niiden muutoksista raportoimista voi alkaa kehittää. Työ aloitetaan tulevana hankevuonna sekä metsänomistajien että heidän kumppaninaan toimivan viranomaisorganisaation kanssa.

Metsäteollisuusyhteistyö

Suunnittelu, ennakkovalmistelu, luontoarvojen ennakkoselvitys ja huomioiminen itse töissä voivat huonosti suunniteltuna merkitä kustannuslisiä ja kitkaa asiakassuhteissa, parhaimmillaan tulla osaksi hyvää metsäbrändiä. Metsäyhtiöt haluavat näyttää vastuullisuuttaan ja kehittävät siksi yhteistyötä luontovastuullisten metsänomistajien kanssa. Hanke avaa keskusteluyhteyden metsäyhtiöiden kanssa selvittääkseen, millaisia mahdollisuuksia töiden suunnittelussa ja toteutuksessa on luontoarvojen huomiointiin ja luontoarvotiedon päivittämiseen metsään.fi -sivuille.

Metsäni sata merkityksellistä lajia – itsenäisyytemme juhlavuoden viettoa

Järjestetään verkkokysely, johon metsänomistajat voivat vastata ja listata ne metsästään havaitsemansa sata eliölajia, joita hän pitää elinkeinonharjoituksensa, luonnon monimuotoisuuden, perinteen tms. syyn vuoksi merkityksellisinä.

Metsän luontoarvojen säilyminen omistuksen muuttuessa

Hanke on tavoittanut metsänomistajia, jotka ovat siirtäneet tai lähivuosina aikovat siirtää metsänsä omistuksen ja hallinnan perilliselleen tai perillisilleen. Osallistutaan prosessiin omistajien luvalla, kuullaan eri osapuolten näkemykset metsän luontoarvoista ja selvitetään, millaiset velvoitteet, mahdollisuudet ja asenteet uudella omistajalla on niiden säilyttämiseen.

Hankkeen julkaisun valmistelun aloitus

Päätetään hankkeen tulosten julkaisemisen tavasta. Löydetään kirjoittajat ja kuvittajat ja määritellään avustajien ja vastuuhenkilöiden aikataulut niin, että julkaisun sisältö ja toimitus saadaan loppumetreille v. 2018.

Viestintä

Blogin ylläpito jatkuu, blogisteja tavoitellaan lisää.  Keskustelu sähköisissä verkoissa ja kentällä jatkuu avoimena, kiivaana ja hyväntahtoisena. Valmistetaan ja tarjotaan artikkeleita ammattilehtiin. Hankkeen yleisöretkille kutsutaan yleis- ja ammattimedian edustajia.

Hanketyöntekijä Nora Albrecht