Puutun vielä yhteen Suomen luonnonsuojeluliiton
metsätavoitteitten (https://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/tavoitteemme
) kohtaan, jossa sanotaan, että kaikki yli 140 vuotta vanhat metsät (tarkoittaa
kai metsän valtapuiden ikää) säästetään hakkuilta.
Muistelen hämärästi jonkun ministerin aikoinaan sanoneen
Natura-rajauksia kiukutelleille maanomistajille, että miksette ajoissa
hoitaneet asioitanne. ”Asioiden hoitamisella” tarkoitettiin hakkuita,
muokkauksia, metsänviljelyä, ojituksia, kaikenlaista metsätaloudeksi
nimitettyä, jonka jäljiltä metsästä löytyy taimikonhoitorästejä mutta ei juuri
luontoarvoja, Naturakohteista puhumattakaan
Jos luontoarvoja metsästä on löytyäkseen, ja omistaja vasta
sitten ryhtyy ”hoitamaan asioitaan”, leimataan hänet ja koko metsämafia luonnon
viholliseksi. Teettäjä ja tekijä tiedetään, jäljet ovat nähtävissä. Lisää
metsälakikohteita, lainvalvontaa, pakkolunastuksia!
Kuva metsänomistajasta luonnon (erityisesti oman metsänsä
luonnon) vihollisena pohjautuu myös siihen, mitä hänen metsässään voi tapahtua.
Omistaja voi olla kääntänyt selkänsä maanitteluille ja pihdannut vanhan
metsänsä hakkuita, koska tykkää kulkea metsässään ja kuunnella lintuja, metsän
huminaa ja hiljaisuutta. Joku kiitoksen sana voi tulla luontoaktivistiltakin,
mutta niin kauan kun metsästä ei ole perustettu luonnonsuojelualuetta,
vallitsee epäilys, että neuvonta, metsäfirma tai verottaja lopulta taivuttavat
omistajan. Ja kun näin käy, vahvistuu viholliskäsitys.
Minulla taitaa olla pikkuinen metsänkappale, jolla liiton
140-vuotiskriteeri kohta täyttyy.
Karulla pohjalla kasvaneista männyistä saa tukin-kaksi, hyvää laatua
tosin. Jääköön silleen, mutta pistää miettimään: Jos laserkeilaus vasikoisi
metsäni kohta tulevan hakkuukieltoikään, käskisinkö puunostajan ”hoitamaan
asian ajoissa”, vaikka urakka hänelle ja metsätili itselleni ei hääppöinen
olekaan.
 |
| Raimon metsikköä keväällä 2016. Kuva Nora Albrecht |
Kovin helpolla Luonnonsuojeluliitto näyttää päästävän sen,
jolle metsä on vain rahantekokone, sijoitus, jolle saadaan kolmen-viiden
prosentin tuotto. Optimaalinen (siis vain rahassa mitaten, ei yhdelläkään
muulla mittarilla) metsikön avohakkuuikä on hyvillä mailla 50-70 vuotta
uudistamisesta. Samaten jatkuvan kasvatuksen harjoittaja poimii metsästään
tähän ikään ehtineet puut.
Suomen Luonnonsuojeluliiton tavoitteet ovat askelmerkkejä,
joiden suunta kohti säilyvää metsäluonnon monimuotoisuutta on oikea. Tarjoan
silti lisää kuviteltavaa.
Kuvitellaan, että voimme päättää, hakataanko Suomen
talousmetsien puut
(1)
ennen kuin ne saavuttavat 80 vuoden iän,
(2)
ennen kuin ne saavuttavat 140 vuoden iän
(3)
vasta kun ne ovat saavuttaneet 140 vuoden iän
Ykkösvaihtoehtoa suosittelevat metsäneuvojat keskihyville ja
paremmille metsämaille, eikä luontoväki mutise perään, jos hakkuu tehdään jatkuvan
kasvatuksen mallilla. Huonompien metsäpalstojen omistajat ja hakkuurajoitteiset
noudattavat suunnilleen kakkosvaihtoehtoa. Kun hakkuu viimein tulee, syntyy
isompi mutina luontoa tuhoavasta metsätaloudesta.
Kolmosvaihtoehto halvaannuttaa suomalaisen metsäelinkeinon
vuosikymmeniksi, ja sitä varmaan vastustavat kaikki, luontoväkikin, koska juuri
tuohon ikään päässeet puut pitää suojella monitoimikoneilta. Omistaja saa
kuvansa lööppiin: ”Hakkautti ikimetsänsä – Ikea lopettaa ostot Suomesta!”.
Oma valintani häälyy kakkos- ja kolmosvaihtoehdon välillä.
Kuvittelen luonnon kiittävän jokaisesta saamastaan lisävuodesta. Luonnonvihaajan
maine on suuressa kuvassa sivuseikka.
Raimo Hakila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti