Metsästyspainotteinen yhteismetsä

Sippolat ovat vanha maanviljelijäsuku, joka on lähtöisin Ulvilan Ravanista. Kantatila sijaitsee yhä Ravanissa, mutta metsiä on myös Kullaalla. Maat ovat olleet suvun omistuksessa ainakin kaksi - kolmesataa vuotta.

Kalle Sippola jatkaa sukupolvenvaihdoksen myötä tilanpitoa agrologiksi opiskelevan avovaimonsa kanssa. Heidän perheeseensä kuuluu myös kolmevuotias tyttö ja viisivuotias poika. Lapsille luonnossa olo on tärkeää, erityisesti poika on kova lintubongari. Perhe viettikin viime juhannuksen telttaillen Pitkäselän maisemissa. Luonto oli tullut hyvinkin lähelle, kun peura oli aamusella tullut ihmettelemään lapsiperheen touhuja. Kalle harrastaa metsästystä, riistanhoitoa, marjastusta ja sienestystä.

Kalle Sippola Pitkäselän rannalla huhtikuussa 2018. Kuva Nora Albrecht

Kallen isovanhempien perintönä on tullut osa metsästä, jossa Kalle on yhtenä perikunnan osakkaana. Perikuntaan kuuluu neljä osakasta ja alueet yhdistetään tulevaisuudessa isompaan yhteismetsään, johon Kalle puolisoineen on tulossa pääosakkaaksi.

Osa Äijälän tilasta Kullaalla on aikoinaan liitetty Sippolaan. 1840-luvulla Sippola jaettiin kahden sisaruksen kesken ja myös Äijälän metsä jaettiin kahteen osaan. Raja kulkee nykyisin Pitkäselän poikki. Pohjoisosa järvestä kuuluu Kaartisen suvulle.

Maatilan sukupolvenvaihdos ei ole vielä toteutunut, joten yhteismetsähanke toteutuu ensi vuoden aikana. Yhtiömuotoa ei ole vielä täysin päätetty. Tarkoitus onkin konsultoida metsäammattilaista siitä, mikä olisi edukkain vaihtoehto tässä tapauksessa.

Pitkäselkä on kuin Lapin erämaajärvi. Rannoilla on kelopuita, suuria mäntyjä ja veteen kaatuneita puita. Järvet, joissa metsä on hakattu rantaan asti, ovat todella rujon näköisiä. Järven maisema miellyttää silmää, kun rannat jättää reilusti hakkaamatta. Ne uusiutuvat itsestäänkin. Toki ison tilin tekisi, jos männyt järven ympäriltä kaataisi, mutta samalla menettäisi ison osan järven viehätyksestä.

Metsä tuottaa puutavaran ja rahan lisäksi ruokaa; lihaa, marjoja ja sieniä sekä lämmitysenergiaa. Kallen perheen talo on täysin puulämmitteinen. Metsään liittyy myös hengen ja sielun asiat. Kotisohvalla painaa yleensä työasiat tai raha-asiat. Metsässä pääsee karkuun arjen kiireitä ja siellä voi olla aseen kanssa tai ilmankin, hyvän kaveriporukan kanssa.

Pitkäselkä toukokuussa 2018. Kuvat Nora Albrecht

Suomessa pitää luontoa suojella ja varjella, mutta myöskään metsätaloutta ei unohdettaisi vaan kehitettäisiin eteenpäin. Suomessa on jääty siihen, että puutavarasta tehdään joko sellua tai rakennustavaraa eli lautaa, paneeleita yms. Huonekalubisnestä voisi kehittää paljon, esimerkiksi Tanskan tai Ruotsin tasolle. Kun talousasioissa mennään eteenpäin, myös luontoarvot ovat tärkeässä asemassa, näitäkin voisi viedä ulkomaille. Porista Pitkäselälle ajaa noin puoli tuntia ja ollaan silti keskellä erämaata. Liikenteen melu ei kuulu järvelle, ainoastaan linnunlaulu. Hiljaisuutta voisi myydä ulkomaille esimerkiksi kiinalaisille ja japanilaisille. Luontoarvot ja talousarvot kehittäisivät yhdessä tai erikseen toisiaan eteenpäin niin että olisi kauniita maisemia, joita ihailla, mutta kuitenkin unohtamatta sitä realiteettia että rahaa pitää metsästä tehdä koneellisin puukorjuukeinoin. Moni asia on metsänomistajasta itsestään kiinni. Sippolat haluavat että metsä pysyy järven ympärillä kauniina.

Ei ole mikään pakko tehdä erillistä luonnonsuojelualuetta, jos luontoa pystytään omaehtoisesti suojelemaan. Sukupolvenvaihdoksissa on tietysti omat haasteensa. Kallen poikakin on kuitenkin niin innokas lintumies, että arvojen luulisi jatkuvan.

Kalle toivoisi verotukseen viisautta. Kun veroa kerätään tietyltä alalta, se olisi hyvä myös käyttää sen alan kehittämiseen. Henkilökohtaiseen suojeluun pitäisi myös rohkaista, ilman pakotteita. 

Suvun seuraava polvi on paras jatkamaan töitä, tällöin metsiin liittyy muukin side kuin raha. Isojen metsien ja maiden periminen aiheuttaa myös kateutta, mutta ihmiset eivät ymmärrä että mukana tulee myös suuri vastuu. Raha on kovan työn takana metsässä. Kalle ei pysty tekemään metsätöitä niin että saisi suurimman voiton, töitä on pakko teettää ulkopuolisella. Metsästä saatava raha tulisi myös sijoittaa metsään. Usein metsätaloudesta saatavat rahat sijoitetaan maatalouteen ja se on väärä suunta, koska se näivettää metsätalouden ja antaa väärän kuvan maataloudesta. Metsäinvestointien jälkeen jäävän voiton voisi sitten sijoittaa mihin haluaa. Kallella on isot odotukset siitä että MTK:n toiminta Satakunnan alueella paranee.

Kallen terveiset ovat että olisi hienoa, jos saisi maa- ja metsätalousministerin käymään metsällä Kallen ja yhteismetsäporukan kanssa. Voisi parantaa maailmaa, päättää retki erätulille ja puhua sensuroimattomasti kaikesta maan ja taivaan väliltä.

hanketyöntekijä Nora Albrecht

Kutsu metsäretkelle

Metsätavotteita 3

Puutun vielä yhteen Suomen luonnonsuojeluliiton metsätavoitteitten (https://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/tavoitteemme ) kohtaan, jossa sanotaan, että kaikki yli 140 vuotta vanhat metsät (tarkoittaa kai metsän valtapuiden ikää) säästetään hakkuilta.

Muistelen hämärästi jonkun ministerin aikoinaan sanoneen Natura-rajauksia kiukutelleille maanomistajille, että miksette ajoissa hoitaneet asioitanne. ”Asioiden hoitamisella” tarkoitettiin hakkuita, muokkauksia, metsänviljelyä, ojituksia, kaikenlaista metsätaloudeksi nimitettyä, jonka jäljiltä metsästä löytyy taimikonhoitorästejä mutta ei juuri luontoarvoja, Naturakohteista puhumattakaan

Jos luontoarvoja metsästä on löytyäkseen, ja omistaja vasta sitten ryhtyy ”hoitamaan asioitaan”, leimataan hänet ja koko metsämafia luonnon viholliseksi. Teettäjä ja tekijä tiedetään, jäljet ovat nähtävissä. Lisää metsälakikohteita, lainvalvontaa, pakkolunastuksia!

Kuva metsänomistajasta luonnon (erityisesti oman metsänsä luonnon) vihollisena pohjautuu myös siihen, mitä hänen metsässään voi tapahtua. Omistaja voi olla kääntänyt selkänsä maanitteluille ja pihdannut vanhan metsänsä hakkuita, koska tykkää kulkea metsässään ja kuunnella lintuja, metsän huminaa ja hiljaisuutta. Joku kiitoksen sana voi tulla luontoaktivistiltakin, mutta niin kauan kun metsästä ei ole perustettu luonnonsuojelualuetta, vallitsee epäilys, että neuvonta, metsäfirma tai verottaja lopulta taivuttavat omistajan. Ja kun näin käy, vahvistuu viholliskäsitys.

Minulla taitaa olla pikkuinen metsänkappale, jolla liiton 140-vuotiskriteeri kohta täyttyy.  Karulla pohjalla kasvaneista männyistä saa tukin-kaksi, hyvää laatua tosin. Jääköön silleen, mutta pistää miettimään: Jos laserkeilaus vasikoisi metsäni kohta tulevan hakkuukieltoikään, käskisinkö puunostajan ”hoitamaan asian ajoissa”, vaikka urakka hänelle ja metsätili itselleni ei hääppöinen olekaan.

Raimon metsikköä keväällä 2016. Kuva Nora Albrecht

Kovin helpolla Luonnonsuojeluliitto näyttää päästävän sen, jolle metsä on vain rahantekokone, sijoitus, jolle saadaan kolmen-viiden prosentin tuotto. Optimaalinen (siis vain rahassa mitaten, ei yhdelläkään muulla mittarilla) metsikön avohakkuuikä on hyvillä mailla 50-70 vuotta uudistamisesta. Samaten jatkuvan kasvatuksen harjoittaja poimii metsästään tähän ikään ehtineet puut.

Suomen Luonnonsuojeluliiton tavoitteet ovat askelmerkkejä, joiden suunta kohti säilyvää metsäluonnon monimuotoisuutta on oikea. Tarjoan silti lisää kuviteltavaa.

Kuvitellaan, että voimme päättää, hakataanko Suomen talousmetsien puut

(1)    ennen kuin ne saavuttavat 80 vuoden iän,

(2)    ennen kuin ne saavuttavat 140 vuoden iän

(3)    vasta kun ne ovat saavuttaneet 140 vuoden iän

Ykkösvaihtoehtoa suosittelevat metsäneuvojat keskihyville ja paremmille metsämaille, eikä luontoväki mutise perään, jos hakkuu tehdään jatkuvan kasvatuksen mallilla. Huonompien metsäpalstojen omistajat ja hakkuurajoitteiset noudattavat suunnilleen kakkosvaihtoehtoa. Kun hakkuu viimein tulee, syntyy isompi mutina luontoa tuhoavasta metsätaloudesta.

Kolmosvaihtoehto halvaannuttaa suomalaisen metsäelinkeinon vuosikymmeniksi, ja sitä varmaan vastustavat kaikki, luontoväkikin, koska juuri tuohon ikään päässeet puut pitää suojella monitoimikoneilta. Omistaja saa kuvansa lööppiin: ”Hakkautti ikimetsänsä – Ikea lopettaa ostot Suomesta!”.

Oma valintani häälyy kakkos- ja kolmosvaihtoehdon välillä. Kuvittelen luonnon kiittävän jokaisesta saamastaan lisävuodesta. Luonnonvihaajan maine on suuressa kuvassa sivuseikka.

Raimo Hakila

Metsätavoitteita 2

Suomen Luonnonsuojeluliiton tuoreista metsätavoitteista (https://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/tavoitteemme) löytyy lopussa kappale metsään liittyvistä muista elinkeinoista ja metsän merkityksestä siellä ulkoilevan terveydelle ja muulle hyvinvoinnille. Enimmäkseen vaatimukset koskevat valtion ja kuntien metsien käyttöä, mutta myös yksityismetsiä. Viimeinen lause kuuluu: ”Luontomatkailulle tärkeitä alueita ei pilata voimaperäisellä metsienkäytöllä”.

Tavoitteissa piirretään rajaa metsän omistajien ja muiden käyttäjien oikeuksien välillä. On aivan ymmärrettävää, että tuottajajärjestö MTK toimii samoin toisella puolella pyrkien vahvistamaan ja lisäämään metsänomistajan oikeuksia tilaansa.

Vieraalla maalla tapahtuva poronhoito pohjoisessa ja metsästys ovat vanhoja oikeuksia, joihin on oma säännöstönsä. Marjastus ja sienestys, kaupallinenkin, perustuu jokamiehenoikeuteen samoin kuin luontomatkailu, jos se ei tapahdu mönkijöin tai moottorikelkoin.

On aika pitkä tie johtaa ulkomailta tuotettujen marjanpoimijoiden leirittäminen, marjametsään vieminen ja heidän keruutuotteittensa markkinointi ikivanhasta talvenvaran keräämisen oikeudesta tai selittää, että lintubongareiden vieminen lapinpöllön pesälle on oikeutena samaa juurta kuin nuorukaisen riiuumatka naapurikylään, poikkimain metsien läpi.

Uudet metsiin perustuvat elinkeinot vaativat tarkentamaan metsän käyttöoikeuksia. Jos sitä ei tehdä, elinkeinojen tulevaisuudennäkymät ovat hämärät.

Jokamiehenoikeuden harjoittamista metsissä ei voi kieltää, mutta sen mahdollisuuksia heikennetään jatkuvasti. Omistaja voi päättää metsikön uudistushakkuusta ja maanmuokkauksesta herkemmin, jos hän ei itse hyödy alueen marja- tai sienisadosta, maisemasta tai luonnonkauneudesta.  ”Niitä on turha seisottaa maisemametsinä” (Maaseudun Tulevaisuus 25.4.2018 sijoittajan metsäkäsityksestä). Auttaisiko luontoa, maisemaa ja marjastusta, jos metsänomistajalla olisi myytävänään tai vuokrattavanaan ne oikeudet, joita hänen metsässään nyt voi käyttää kuka tahansa?

Kuvitellaanpa Suomi ilman jokamiehenoikeutta. Metsiin pääsyn himo on marja- ja matkailuyrittäjillä ja koko metsäkansalla niin voimakas, että omistajalle hakkuuoikeuksien myynnin vaihtoehdoksi nousevat sienestysoikeudet, luontoretkiluvat ja kaikki asiat mitä vapaa markkinatalous vain keksii. Lentomatkustajalle myydään metsän tai suon kasvama hiilenlisä. Ilmaisia valkovuokkoja ei äitienpäivän juhlapöytään enää tule.

Luonto ja maisema pelastuvat kuvitelmassamme sillä, että rationaalinen omistaja optimoi metsänsä monenlaiset tuotot ja pehmentää puuntuotantoaan muiden tulomahdollisuuksien takia. Lähtökohdaksi sopii metsän puuntuotannollinen keskituotto, n. 200 nettoeuroa hehtaaria ja vuotta kohden. Kun se aaria (10 m x 10 m) kohden merkitsee kahta euroa, luulisi metsästä löytyvän marja- ja sieniapajia, joista tulonlisää saa saman verran, verojenkin jälkeen. Visioomme tietenkin kuuluu, että keruutuotetuloa verotetaan.

Nykyaikana kuvitelmat ovat vaarallisia – ne voi löytää vaikkapa seuraavasta hallitusohjelmasta. Ehkä jokamiehenoikeudestakin jotakin rippeitä jää jäljelle samalla, kun koko termille keksitään sukupuolineutraali muoto.

Metsään liittyvät oikeudet ovat joka tapauksessa muutostilassa, vaikkeivat Luonnonsuojeluliiton tavoitteet ja jokamieskuvitelmamme täysin toteutuisikaan. Pysyvää sopua asiassa tuskin syntyy. Yleistä etua edistävän kannattaa metsäasioissa ehkä muistaa, että hänen tavoitteensa toteutuvat sitä paremmin, mitä enemmän ne ovat myös yksityisesti haluttavia tai vähintäänkin siedettäviä.

Raimo Hakila

Kuva Nora Albrecht