Jos joku tekisi Suomen surkeimmat kasvit -listan,
sijoittuisi vaivero varmaan lähelle kärkeä. Kasvaa kurjissa rämeiköissä ja
järvenrannoilla, ei tee marjoja eikä kukkakaan ole loistokas niin kuin
suopursulla, jonka kanssa se usein kasvaa. Kansan antama vähättelevä nimi
lienee peräisin jostain Savon-Kainuun suunnalta, nälkämailta, missä vaivero on
vallan yleinen.
Lounais-Suomessa ei vaiveroa juuri tunneta, koska sen
yleisen esiintymisen alue loppuu Pirkanmaan ja Etelä- Pohjanmaan perukoille.
Juha Suomisen Satakunnan kasvit -kirja listaa kymmenkunta löytöä Satakunnasta.
Hajanaisia erillisesiintymiä on eri puolilla luonnonmaakuntaa, enempi
koilliseen painottuen. Kaiketi niitä on enemmänkin. Löytäminen vain on vaikeaa,
kun mahdollisia kasvupaikkoja on aivan liikaa, tavallisia järvienrantoja,
rämeitä ja suonreunamia, ojittamattomia tai ojitetuita. Kasvupaikka voi jäädä
huomaamatta, kun suopursua ja vaivaiskoivua kasvavassa varvikossa rämpiessä ei peruskasvillisuudesta
poikkeavan lajin havaitsemiseen ole virittynyt.
Siinä sitä kuitenkin kasvoi. Istuin tauolla rämeeseen
pistävässä kangasmaaniemekkeessä, metsänomistajan toiveesta hänen metsänsä
luontoarvoja syynäämässä, kun katse – pitkään ajatuksetta tuijotettuaan –
kiinnittyi vaiveron kookkaisiin varsiin, lehtiin ja jo kukintansa
lopettaneisiin terttuihin. Näyte lähtee luontomuseoon. Aikanaan ilmestyy uusi
piste vaiveron sähköiseen esiintymiskarttaan (http://koivu.luomus.fi/kasviatlas/maps.php?taxon=41468&year=2017)
.
Kun suosikkijoukkue voittaa jalkapallo-ottelun tai
antiikkimyymälästä löytää kauan etsimänsä esineen, tuntee mielihyvää, jonka
selittäminen asiasta vähemmän kiinnostuneelle voi olla ylivoimaista. Suomen
varhainen elokuvahistoria tuntee tyypin, ylioppilaslakki päässä juoksevan,
oikeisiin töihin pystymättömän hörhön, joka haavi kädessä jahtaa
perhosharvinaisuutta (ja lopulta pokaa kartanon tyttären). Uudempi aika –
oikeita töitä ei ehkä ole enää – sietää nörttejä paremmin. Lintubongauksen
viaksi voidaan lukea tolkuton luonnonvarojen haaskaus, mutta sen ansioksi
vastaavasti, että luonto kiinnostaa suuria ihmisjoukkoja myös niiltä osiltaan,
jotka eivät kelpaa syötäväksi tai bisneksentekoon.
Innostukseni vaiveron löytämisestä voin päällystää
hyväksyttävillä biodiversiteetti- ja ekosysteemipalvelukuorrutuksilla, mutta
lopulta kai on kysymys omahyväisyydestä: Löysin Satakunnan yhdennentoista
vaiveroesiintymän. Enkö olekin mainio mies?
Kunhan koko parinsadan hehtaarin talousmetsän
samoiluaineisto on käyty läpi, esittelen löytämäni luonnonihmeet omistajalle,
paikan päälle mennen tai kartan äärellä istuen. Tässä tapauksessa tiedän, että
vaiverohavainto nostaa omistajassa saman sukuista mielihyvää: Metsässäni kasvaa
ja elää jotain erikoista, harmitonta, kenties kaunista turhuutta, mutta enempi
kaunista kuin turhaa.
Raimo Hakila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti