Siikaisten retki

Perheeni kera saavuimme Hirvinevaan jo hieman aikaisemmin katsomaan että paikat on kunnossa. Mukana oli isäni Mikael Albrecht, isän vaimo Irene Albrecht os. Aronson ja siskoni Marika Albrecht poikansa Emilin kanssa. Mikaelin kanssa menin ennen kymmentä ohjastamaan ihmisiä perille ja parkkiin. Metsätie eräkämpälle on sen verran huonossa kunnossa, että ihan tavallisella autolla ei perille pääse. Eräkämpällä oli kahvit ja voileivät, sekä vapaata keskustelua. Retkellä olikin ihan mukavasti osallistujia eli 22 henkilöä. Pääsääntöisesti osallistujat olivat jo mukana olleita aktiivisia verkostolaisia, mutta myös muutama uusi kasvo oli mukana. Ennen kierrokselle lähtöä Mikael kertoi hieman taustastaan ja motiiveistaan metsänomistajana. Isäni on -95 ostanut pakkohuutokaupatun 25ha tilan äitini kanssa. Ostopäätöksen ratkaisi oikeastaan valtava ainakin 300 vuotias pihapiirin mänty. Meitä voisi siis luonnehtia kaupunkilaismetsänomistajiksi, joille metsä on ennen muuta virkistyksen lähde. En kuitenkaan sanoisi meitä passiivisiksi metsänomistajiksi, koska monipuoliset metsäasiat kiinnostavat ja metsässä, sekä omalla tilalla että muutenkin, tulee vietettyä paljon aikaa.

Nykyinen eräkämppä on rakennettu navetan perustusten päälle. Vanhasta Hirvinevan tilan rakennuskannasta ei ole jäljellä kuin riihi.

Retken teemana oli metsän itseisarvo ja siihen liittyvä henkinen aspekti sekä monipuolinen luonnon huomioiminen. Perheelleni tuo pienehkö 25ha metsätila on ihan ensimmäiseksi levon paikka. Stressaantuneena siellä mieli lepää, varsinkin kun eräkämpän saunassa saa kunnon löylyt metsässä kulkemisen päälle. Mikaelin puheenvuoron jälkeen Koppelo ry:n puheenjohtaja Reijo Rimpelä lausui muutaman sanan ja lopuksi minä viritin ihmiset tunnelmaan rummuttelemalla hetken shamaanirumpua.

Kierroksella kuljimme hyvin haastavassa maastossa. Ensimmäiseksi suuntasimme katsomaan Tapaninpäivän myrskyn tuhoja iäkkääseen kuusikkoon. Tilalta kaatui lähemmäs 150 kuusta. Tuhoa edesauttoi naapurissa juuri suoritettu päätehakkuu. Tuolloin perheessä oli sellainen tilanne että kukaan ei jaksanut runkoja hakea pois tai muuten asiaa hoitaa. Niinpä kuuset ovat yhä edelleen sijoillaan ja tietysti jo hyvässä lahoamisvaiheessa. Tämä tietysti kirvoitti monenlaistakin mielipidettä. Puut ovat lahotessaan tarjonneet ravintoa ja elinympäristön monille eliöille. Ihmissilmään näky ei tietysti ole kovin mukava, eikä varsinkaan jos ajatellaan puun tuotannollisia näkökulmia. Meidän mielestämme metsä saa kuitenkin olla sellaisenaan. Pikkuhiljaa maatuvien runkojen lomasta alkaa nousta uusia taimia. Lahoavat kuuset tarjoavat ravintoa myös uusille taimille.

Tilalla ei ole meidän aikanamme tehty metsätöitä, lukuunottamatta polttopuiden tekoa omiin tarpeisiin ja ihan alkuvuosina Mikael istutti jonkin verran kuusta vanhoille peltoaloille. Mutta luonnolla on tapana ottaa takaisin omansa, jos ei ihminen siihen liikaa puutu. Istutetuille kuusentaimille kävi huonosti, kun majavat päättivät pesiä ojan varrelle. Hyvin nopeasti vanhan suon pohja on muuttunut kosteaksi. Alunperin peltoalat ovat siis olleetkin suota, sittemmin ojitettu ja muutama sata vuotta ovat ehtineet olla peltona.

Raivattua vanhaa suota, joka on tosin jälleen muuttumassa suoksi.

Oli puhetta myös suojelusta. Omaehtoista suojeluahan tilalla on jo toteutettu, mutta suojeluohjelmaankin tilan maita voisi saada. Hirvinevassa olisi hyvin moniakin suojelun arvoisia kohteita jo pelkästään euroopanmajavan takia. Tosin elämää ei sillä rintamalla ole näkynyt enää pariin vuoteen. Kosteikkoprojektista olen haaveillut aika tavalla, vaikka isäni ei ole ajatuksesta vielä innostunut. Markus Nissinen vahvisti ajatukseni toteamalla että tänne sopisi kosteikko.
Mukana retkellä oli mukava asiantuntijakaarti, luontokartoittaja Esa Hankonen, riistakeskukselta Antti Impola, MTK:ta Markus Nissinen ja Metsäkeskukselta Jarmo Uimonen.

Kuvassa vasemmalla Koppelo ry:n puheenjohtaja ja hankevastaava Reijo Rimpelä. Keskellä hankeavustaja Raimo Hakila.

Lopuksi palasimme eräkämpälle, jossa siskoni Marika oli paistanut meille makkarat. 

-hanketyöntekijä Nora Albrecht